TKK | Tietoverkkolaboratorio | Opetus

Miten meitä lähestyttäisiin?

Vieraan älyn etsintäyrityksissä on ensin päätettävä missä muodossa tulevia viestejä etsitään. Toistaiseksi suurin osa etsinnöistä on tehty olettaen, että meille yritettäisiin kertoa radioaalloin. Olettamusta ei ole tehty vähiten siksi, että sähkömagneettisella säteilyllä viestittäminen on ainoa ihmisen tuntema tarpeeksi nopea media, jossa sanoma kulkisi jopa galaksilta toiselle.

Ihminen on havainnut aallonpituuksiltaan pitkät radioaallot halvoiksi lähettää, ja sen vuoksi siis ajatellut muidenkin toimivan samoin. Näkyvä valo on ihmiselle tavallaan tutuin sähkömagneettisen säteilyn muoto, mutta sen aallonpituudet abrosboituvat tähtien välisiin pölypilviin. Silläkin on tosin aikanaan ainakin Suomesta käsin yritetty viestittää. Infrapuna-aaltojen vastaanottaminen on toistaiseksi ollut ihmiselle jokseenkin tuntematonta. Tekniikan kehittyessä saattaa aueta aivan uusia näkymiä tässäkin asiassa.

Muita kuin sähkömagneettisia säteitä?

Radioaallot eivät siis kuitenkaan olisi ollenkaan ainoa vaihtoehto viestien tuojiksi. Tähtitaivaalta saapuu energiaa myös hiukkasina ja painovoima-aaltoina. Maanpinnalle tulevissa protoneissa, elektroneissa ja atomiytimissä (joita kutsutaan yhteisnimellä kosmisiksi säteiksi) ja neutriinoissa saattaa siis olla koodattuna tarinaa sitä ymmärtämättömille ihmisille.

Hiukkaset siis osataan ottaa vastaan, vaikka niiden mahdollisuutta viestinviejinä epäilläänkin ihmiskunnassamme. Sen sijaan saapuvien painovoima-aaltojen kanssa ollaan vielä aivan lapsenkengissä. Ehkä painovoimatähtitieteen kehittyessä havaitaan kuinka turhaan ympäröivää radioavaruutta on haravoitu kun kaikki lukuisat muut sivilisaatiot ovat jo miljoonia vuosia kommunikoineet painovoima-aalloin.

Eräänä viestinnän keinona on muuten aiemmin ajateltu myös kuvien lähettämistä. Vasta muutama vuosi sitten lakattiin seuraamasta maasta luotaimessa lähetettyä laattaa, jossa alaston mies ja hävytön nainen heiluttelivat ystävällismielistä tervehdystään uusille ystäville.


[Alkuun] [Elämää muualla?] [Historia] [Mistä etsiä?] [Lähetykset muukalaisilta] [Projekteja] [Lähetykset ihmisiltä] [Neoviuksen viesti] [Toiminta havaittaessa] [Entä jos ei?] [Tulkintamahdollisuuksista]

Laura Lehtola
Mari Sipilä
Sampsa Toivanen

Tietoverkkolaboratorio on nyt osa Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitosta. Tällä sivulla oleva tieto voi olla vanhentunutta.

Kurssien ajantasainen tieto on MyCourses-palvelussa.

Tämä sivu on tehty oppilaiden harjoitustyönä. Tietoverkkolaboratorio ei vastaa sivun oikeellisuudesta, ajantasaisuudesta tai ylläpidosta. Vakavissa tapauksissa yhteyshenkilöinä toimivat ja Webmaster.
Sivua on viimeksi päivitetty 15.11.1999 15:05.
URI: http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38118/s99/htyo/60/lahentyminen.shtml
[ TKK > Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto > Tietoverkkolaboratorio > Opetus ]