Uhkakuvia
Pieleen menee?
Sähköiseen henkilökorttiin on helppo liittää kaikenlaisia uhkakuvia.
Osa on aivan arkisia - kuten esimerkiksi projektin mahdollinen epäonnistuminen
taloudellisesti.
Hanke menee pahasti puihin, jos ihmiset eivät ole valmiita maksamaan kahtasataa
uudesta kortista ja kenties lisää myös lukijasta.
Samoin mainostetut hallinnon uudistusprojektit
saattavat flopata pahasti.
Toinen kauhuskenaario on se, että korttiin valittu tekniikka pettää sittenkin.
Myöskin sähköisen allekirjoituksen suhteellisen lyhyt ikä, kolmesta seitsemään
vuoteen, voi tuottaa ongelmia.
Vainoharhaisuutta?
Sähköinen henkilökortti herättää vääjäämättä myös kaikenlaisia periaatteellisempia
epäilyksiä.Jo nyt ihmisen elämää ja liikkeitä voidaan valvoa varsin tehokkaasti,
esimerkiksi ruokakauppiaat, internetoperaattorit, luottokorttiyhtiöt ja pankit
voivat helposti kerätä meistä massoittain henkilökohtaista tietoa
- Verovirastosta, Kelasta ja Väestörekisterikeskuksesta puhumattakaan.
Sähköinen henkilökortti luonnollisesti lisää tällaisia mahdollisuuksia ja on
salaliittoteoreetikoille suorastaan ehtymätön innoittaja.
Olemmeko todellakin matkalla kohti orwellmaista
valvonta-yhteiskuntaa? Valtio ainakin väittää toista, minkäänlaista valvontaa ei
tulla missään nimessä lisäämään, vaikka se teknisesti olisikin mahdollista.
Jotkut näkevät silti painajaisia älykortista, joka alkaakin kontrolloida
ihmisten elämää. Voisihan olla houkuttelevaa toteuttaa pieniä muutoksia
- vaikkapa niin, että bussimatka ei onnistu jos kirjaston kirjat ovat myöhässä.
Viimeksimainittu esimerkki on poimittu eräästä Ylioppilaslehden tulevaisuusvisiosta.
Tuntuu epätodennäköiseltä, että Suomen HST-hankkeet aiheuttaisivat mitään tällaista
negatiivista kehitystä. Tarkoituksenahan on nimenomaan parantaa kansalaisten
tietosuojaa, eikä purkaa sitä.
Tekijät: Elina Mäkinen, Mari-Jaana Pelkonen ja Ilona Simomaa