HST:n taustaa
Väestökirjanpidon historiaa
Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa toteutti 1500-luvulla suuren hallintouudistuksen. Samalla aloitettiin jonkinlainen väestökirjanpito hallinnon - eli lähinnä verotuksen - tehostamiseksi myös Suomessa. Sata vuotta myöhemmin pidettiin jo ns. henkikirjoja, joita käytettiin hyödyksi verotuksen lisäksi myös sotaväenoton ja monien muiden hallinnollisten tehtävien apuna. Toisaalta myös kirkko huolehti osaltaan ihmisten luetteloimisesta - kirkonkirjoihin merkittiin syntymät, kuolemat, kasteet ja avioliitot. Seuraavalla vuosisadalla, vuonna 1750, saatiin aikaan ensimmäiset väestöluettelot.
Tästä tahti on vain kiihtynyt, kansalaiset on luetteloitu yhä täsmällisemmin ja heistä on myös kerätty yhä enemmän tietoja. On otettu käyttöön henkilötunnukset ja koko väestökirjanpito siirtyi ATK:lle 1971. Nykyiseen moderniin väestötietojärjestelmään uusinta teknologiaa käyttävä henkilökortti sopii varsin hyvin, mutta silti on perusteltua miettiä syitä tällaiseen projektiin.
Miksi HST:tä tarvitaan?
Ensinnäkin tietotekniikan ja tietoliikenteen kehittyminen lisää mahdollisuuksia tuottaa
hallinnon palveluja sähköisen asioinnin keinoin ja perinteinen paperiasiakirja voidaan
yhä useammin korvata sähköisellä asiakirjalla. Ideaalitapauksessa kansalaisen ei tarvitse
enää koskaan juosta virastojen aukioloaikojen puitteissa jonottamaan jonkin yksinkertaisen
asian hoitamista, vaan hän voi hoitaa koko asiansa tietoverkkojen välityksellä milloin ja
mistä tahansa. Samalla pyritään tietysti myös tehostamaan hallinnon toimintaa ja säästämään
kustannuksissa.
Jo nyt on mahdollista tulostaa lomakkeita verkosta, mutta ne on sitten itse käytävä
palauttamassa. Tähän kenties tärkein syy on se, että ihmisen tunnistaminen verkossa on
epäluotettavaa ja hankalaa.
Nykyisin ihmisen identiteetti, jolla tässä yhteydessä tarkoitetaan vain häneen liittyvää
tietoa jolla hänet voidaan kiistattomasti yksilöidä ja identifioida, voidaan todistaa
lähinnä virallisten asiakirjojen kuten passin tai henkilökortin avulla. Tätä fyysistä
identiteettiä ei ole mahdollista todistaa luotettavasti verkon kautta.
Tämä onkin toinen tärkeä syy HST:n tulemiseen - ihmiselle annetaan fyysisen identiteetin
lisäksi sähköinen identiteetti, joka on kuin kotonaan jopa internetissä ja muissa
avoimissa verkoissa.
Useissa tilanteissa niin hallinnon kuin vaikka liikeasioidenkin puolella tarvitaan lisäksi
allekirjoitus. Sitäkään ei tällä hetkellä voida tyydyttävästi välittää sähköisesti.
Uuden sähköisen henkilökortin mukana tämäkin tilanne korjaantuu.
On myös syytä muistaa, että Suomella on sangen pitkälle meneviä tietoyhteiskuntahankkeita
käynnissä. Sähköinen henkilöntunnistus on olennainen osa tällaisen tietoyhteiskunnan
infrastruktuuria.
Hallinnon lisäksi sähköistä henkilöntunnistusta tarvitaan myös esimerkiksi verkkokaupassa,
joka kärsii lievästä luottamuspulasta.
Paljon muitakin käyttömahdollisuuksia HST:lle löytyy, niistä on mahdollista lukea
tämän työn muista osista.
Valtioneuvoston päätös
Sähköisen henkilökortin kehittely Suomessa pohjautuu lähinnä 5.2.1998 annettuun valtioneuvoston periaatepäätökseen sähköisestä asioinnista, palveluiden kehittämisestä ja tiedonkeruun vähentämisestä. Selvityksiä oli toki tehty runsaasti aikaisemminkin. Päätöksessä mainitaan mm. kaikille kansalaisille tarkoitettu maksullinen sähköinen henkilökortti. Projektin toteuttamisesta vastaavat Sisä- ja Valtionvarainministeriöt yhdessä muiden tahojen kanssa.
Suomi ja muut maat
Suomi ei suinkaan ole ainoa maa, jossa on lähdetty kokeilemaan HST:n toimivuutta. Pisimmälle on kenties päästy joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa, mutta myös esim. Ruotsissa ja Tanskassa hankkeet on aloitettu ennen Suomea. Edellämainittujen maiden ja lisäksi ainakin Saksan ja Englannin kanssa on vaihdettu kokemuksia. Suomessa on pyörinyt useita pilottiprojekteja, joissa on kokeiltu erilaisia älykorttisovelluksia.
Suomi on sangen sopiva maa HST:tä ajatellen. Tietoliikenneinfrastruktuuri on hyvä ja ihmisten tieto- ja taitotaso korkeahko. Julkishallinnon järjestelmät ovat kehittyneitä ja niissä hyödynnetään internetiä jo nyt. Viime aikoina on myös näyttänyt siltä, että suomalaiset ovat innokkaita omaksumaan uutta tekniikkaa.
Tekijät: Elina Mäkinen, Mari-Jaana Pelkonen ja Ilona Simomaa