TKK | Tietoverkkolaboratorio | Opetus


Älyverkot eli IN


1. IN, johdanto
2. IN:n tausta
3. IN palvelut
4. IN:n arkkitehtuuri
5. IN sanastoa
6. Viitteet
7. Tekijät

1. IN, Johdanto

Telealan markkinoiden avoimmuus tarkoittaa sitä, että jokaisella puhelinoperaattorilla on oikeus harjoittaa toimintaansa ja kilpailla asiakkaista. Joillain aloilla kilpailu onkin kovaa, operaattoreita on paljon ja potentiaalisia asiakkaita kuitenkin rajoitettu määrä.[1]

Puhelinoperaattoreiden kilpailukyky perustuu pitkälti siihen, kuinka laadukkaita palveluita se pystyy tarjoamaan asiakkailleen. Laatu koostuu tässä palveluiden tehokkuudesta, määrästä ja hinnasta.

Palvelun tehokkuus merkitsee sitä, että palveluita voi käyttää joutumatta odottamaan kohtuuttomasti ja että sen käyttö on kaikissa tilanteissa mahdollista. Esimerkiksi puhelimella soittamisen, joka sekin on peruspalvelu, tulisi olla aina mahdollista. Nykyään puhelinkeskusten tekniikka on niin pitkälle vietyä, että palvelut ovat aivan muutamia erikoistapauksia lukuunottamatta aina nopeita ja tehokkaita. Tämän takia palveluiden määrä ja hinta nousevat yhä tärkeämmiksi tekijöiksi.

Puhelinoperaattoreilla tulee siis olla kyky lisätä nopeasti palveluiden määrää alhaisin kustannuksin. Tällöin se pystyy ajan mittaan lisäämään kilpailukykyään markkinoilla.

Älyverkot on kehitetty juuri tämän perusidean innoittamana. Älyverkkojen englanninkielinen lyhenne on IN (Intelligent Network), jota käytetään tästä lähin tekstissä. IN on itsenäinen osa puheliverkon laitteistoa, joka tarjoaa operaattoreille mahdollisuuden lisätä nopeasti palveluja suhteellisen halvalla. Suhteellisen halvalla tarkoittaa sitä, että alussa kustannukset ovat suuret, kun pitää investoida IN laitteistoon. Pitkällä tähtäimellä, kun palveluja lisätään ja käytetään, IN tulee kuitenkin muita vaihtoehtoja halvemmaksi.[3,5]

IN on parempi vaihtoehto asiakkaallekin. Palvelut ovat erittäin pitkälle kehitettyjä ja hiottuja. IN palveluita on niin helppo käyttää, että asiakkaat eivät usein edes huomaa käyttävänsä niitä. Palveluista voidaan tehdä myös yksilöllisiä konfiguroimalla ne asiakkaan tarpeiden mukaan.[1]

IN:ää pystyvät toistaiseksi hyödyntämään sekä kiinteän verkon (yleisen puhelinverkon) keskukset että matkapuhelinkeskukset. Tulevaisuudessa mahdollisesti myös muut puhelinjärjestelmät saattavat hyödyntää IN:n ominaisuuksia.

Ennen IN:ää uutta palvelua lisättäessä jouduttiin tekemään muutoksia ohjelmistoihin jokaisessa keskuksessa, joissa uutta palvelua oli tarkoitus pystyä käyttämään. Yksi IN:n perusperiaatteista ja suurimmista hyödyistä on, että kaikki palvelut voidaan lisätä keskitetysti IN:n SCP-komponenttiin. SCP:ssä sijaitsee paitsi palvelujen toiminnallisuus myös palvelujen käyttämä keskitetty tietokanta. Kun keskus tarvitsee IN palveluja, sen tarvitsee ainoastaan kommunikoida SCP:n kanssa. Kuvassa 1.1 on havainnollistettu perinteisen ja IN tavan eroavaisuuksia.

kuva2.JPG

Kuva 1.1. Perinteinen tapa vs. IN tapa [5]

Käytännössä perinteinen tapa merkitsi operaattoreille ja keskuksen valmistajille suurta, kymmenien keskusten, päivitysurakkaa. Ongelmana oli myös se, että keskusten valmistajat eivät yleensä olleet halukkaita toteuttamaan yksittäisen operaattorin toiveesta uusia palveluita keskuksiinsa. Käytännössä uusien palveluiden lisääminen oli siis melkoisen hankalaa. IN mahdollisti uusien palveluiden lisäämisajan vähentämisen 2-5 vuodesta muutamaan kuukauteen.


Tämän sivun sisällöstä vastaavat:

Erkka Suominen
Tero Toivanen
Erkki Turakainen


Tietoverkkolaboratorio on nyt osa Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitosta. Tällä sivulla oleva tieto voi olla vanhentunutta.

Kurssien ajantasainen tieto on MyCourses-palvelussa.

Tämä sivu on tehty oppilaiden harjoitustyönä. Tietoverkkolaboratorio ei vastaa sivun oikeellisuudesta, ajantasaisuudesta tai ylläpidosta. Vakavissa tapauksissa yhteyshenkilöinä toimivat ja Webmaster.
Sivua on viimeksi päivitetty 23.11.1998 12:56.
URI: http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38118/s98/htyo/13/index.shtml
[ TKK > Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto > Tietoverkkolaboratorio > Opetus ]