Euroopan unionissa
telepolitiikasta ja sen kehittämisestä vastaa tietoyhteiskunnan
pääosasto. Sen tärkeimmät tehtävät ovat:
-Komission ja
eritoten sen tietoyhteiskunta-asioista vastaavan jäsenen (tällä
hetkellä Erkki Liikanen) auttaminen tietoyhteiskuntaa Euroopan unionissa
edistävän politiikan määrittelyssä
Tätä
toteutetaan:
*Laatimalla
politiikan määrittelyssä tarvittavia analyyseja
*Luomalla
sekä Euroopassa että kansainvälisesti tarvittavia sääntelyn ja päätöksenteon
välineitä sekä tukitoimia
*Valmistelemalla tietoyhteiskuntaa edistäviä tutkimuksen
ja teknologian kehittämisen ohjelmia sekä parantamalla näiden tukipolitiikan
ja tietoyhteiskuntaa koskevien sääntelyperiaatteiden välisiä yhteyksiä
*Antamalla lausuntoja, jotka komissio voi ottaa huomioon
muita aloja koskevan politiikan suunnittelussa
-Tietoyhteiskuntapolitiikan toteuttaminen komission määrittelemien
pääperiaatteiden ja erityisesti sen tietoyhteiskunta-asioista vastaavan
jäsenen ohjeiden mukaisesti
*Luomalla
sääntely- ja päätöksentekojärjestelmä, joka toimii sekä Euroopan
tasolla että kansainvälisesti tietoyhteiskunnan hyväksi
*Huolehtimalla
edellisten valvonnasta sekä markkinoiden ja tekniikan kehityksen
seurannasta
*Toteuttamalla,
hallinoimalla ja arvioimalla yhteisön tietoyhteiskuntaa edistäviä
ohjelmia ja aloitteita sekä tutkimuksen ja teknologian kehittämisen
ohjelmia tietoyhteiskunnan alalla
*Tukemalla
muiden yhteisön tietoyhteiskuntaan liittyvien alojen politiikoiden
toteuttamista
Euroopan unionin
jäsenvaltioilla on hyvinkin erilaiset lähtökohdat televiestinnän
alalla, mikä lienee suurin haaste unionin telepolitiikalle. Suomi
on näissä asioissa ollut edelläkävijä. Meillä monopolien asteittainen
purkautuminen vapaaksi kilpailuksi on toteutunut pitkälle, kuitenkin
niin, että terve kilpailuasetelma (suhteessa markkinoiden kokoon)
on onnistuttu säilyttämään jokseenkin hyvin. Myös uusia tekniikoita
on omaksuttu nopeasti. Optimaaliseen tilanteeseen voidaan tuskin
koskaan päästä, mutta monissa muissa unionin maissa ollaan vuosia
jäljessä. Telepolitiikkaa koskevat haasteet on kyettävä ottamaan
huomioon myös kaikilla muilla aloilla, jotta kyettäisiin takaamaan
kaikille unionin kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet viestiä
televerkoissa. Tämä edellyttää käytössä olevien palveluiden saattamista
kaikkien ulottuville sekä kansalaisten tietotaidon ja palveluiden
käytettävyyden kehittämistä niin, että palvelun käytön esteenä ei
ole niiden vaikeaselkoisuus. Lisäksi hinnoittelua on kyettävä edistämään
niin, että myöskään taloudelliset seikat eivät nouse esteeksi. Merkittäväksi
tekijöiksi nousevat näin mm. sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus.
Telekommunikaatioalan
voisi halutessaan nähdä suppeasti vain yhtenä kapeana toimialana.
Se vaikuttaa kuitenkin kaikkien alojen toimintaan, koska ilman kommunikaatiota
mikään ei toimi. On sanottukin, että 2000 -luvulle tultaessa viestintä
on jokaisen eurooppalaisen yrityksen toinen toimiala, onpa se millä
alueella ja missä bisneksessä hyvänsä.
Tästä syystä ymmärtää
hyvin eurooppalaisten vallankäyttäjien ja kilpailuviranomaisten
toimia alan nopeaksi vapauttamiseksi. Liberalisointia ohjaa kahdeksan
periaatetta:
Markkinavoimien täytyy
ohjata kehitystä tietoyhteiskunnaksi. Tämä tarkoittaa informaatiopalvelujen
ja infrastruktuurin avaamista kilpailulle.
Yleismaailmallinen palvelu täytyy taata verkkojen- ja sovellusten
väliselle toiminnalle koko Unionin alueella. Muualla maailmassa
samoilla mittareilla toimivat avoimet järjestelmät ovat tasa-arvoisessa
asemassa.
Tietoyhteiskunnan rahoitus on pääasiassa yksityisen sektorin vastuulla.
Kulttuurillinen ja kielellinen diversiteetti on turvattava ja
sitä on edistettävä
Tiedon yksityisyys
on suojattava, tiedonsiirron ja prosessoinnin on tapahduttava
suojatusti ja luottamuksellisena.
Yhteistyötä taloudellisesti kehittymättömämpien maiden kanssa
on lisättävä erityisesti keski- ja itäeurooppalaisissa naapurimaissa.
Taloudellisille toimijoille on tiedotettava tietoyhteiskunnan
niille avaamista uusista mahdollisuuksista. Suurelle yleisön tietoutta
tietoyhteiskunnan mahdollisuuksista on lisättävä.
Kaikkien koulutustasojen
edustajille on järjestettävä heille soveltuvaa tietoyhteiskuntakoulutusta.
Tiedonsiirtoverkot
ovat siis eurooppalaisen tietoyhteiskunnan peruskivet. EU:n strategia
avaa perinteiset kansallisten markkinoiden suojaamat verkot kilpailulle
sekä infrastruktuurin että palveluiden tarjonnan osalta. Jäsenmaat
ovat sopineet kilpailun täydellisestä avaamisesta vuoden 1998 alusta
lähtien, joitakin pieniä maita lukuunottamatta, jotka ovat pyytäneet
pidempää siirtymä-aikataulua.
EU:n sääntelyllinen
kehys pyrkii yhdistämään kaikki kansalliset verkot yhdeksi verkoksi
palvelujen käyttäjän kannalta. Tämä tarkoittaa saumattomia teknisiä
kytkentöjä ja avoimia standardeja yhdistettynä tietoturvaa, tietokantoja
ja tekijänoikeuksia koskevaan sääntelyyn.
Käytännössä Unionin
toiminta tapahtuu hyvin pitkälle erilaisten ohjelmien kautta. Jo
1980-luvulla alkanut ESPRIT-ohjelma linjasi informaatio- ja tietoliikennetekniikkaa
tulevaisuuteen. Unionisopimuksen allekirjoituksen jälkeen vuodesta
1993 lähtien alaa koskevia ohjelmia on tullut liuta. Ensimmäisiä
niistä oli TEN-Telecom, yksi neljästä Trans-European Networks -ohjelmasta.
Päälähtökohtia
ovat siis terveiden kilpailuasetelmien ja politiikan tavoitteita
edistävien tarjontaperiaatteiden luominen. Palveluiden käyttäjän
on saatava mahdollisimman toimivia teknisiä ratkaisuja ja niiden
on täytettävä kuluttajan tarpeet mahdollisimman laajasti.