Optisen tiedonsiirron keskiaika

Lähestyttäessä uutta aikaa yksinkertaiset optiset tiedonsiirtomenetelmät kehittyivät tekniikaltaan, mutta eivät idealtaan. Kun ennen oli käytetty soihtuja ja merkkitulia, nyt tulivat kuvaan mukaan ilmapallot ja majakat.

Järjestelmällisempiä tapoja viestiä alettiin kehitellä. Kehitys johti kohti kokonaisia tiedonsiirtoverkkoja, jotka koostuivat useista toisiinsa yhteydessä olevista linkeistä. Kaukoputken keksiminen pidensi siirtoetäisyyksiä ja nopeutti tiedonsiirtoa. Esimerkkeinä varhaisista lennätinverkoista olivat erilaiset semaforilennättimet.

Ranskalainen Claude Chappe (1763-1805) kehitti 1700-luvun lopulla semaforeihin perustuvan lennättimen. Lennätinlinkit koostuivat varsista, joita kääntelemällä saatiin aikaiseksi 196 erilaista tunnistettavaa asentoa.

Chappen telegrafi yhdisti vuosisadan lopulla Pariisin, Lillen, Brestin ja Strasbourgin ja telegrafin loppuaikoina 1850-luvulla verkon pituus oli noin 5000 km ja väliasemia oli 534.

Chappe lähetti viimeisen viestinsä hukuttautumalla katkeroituneena kaivoon vuonna 1805.

Semaforeihin perustuvia järjestelmiä näkee edelleen muunmuassa rautateiden varsilla. Niiden merkitys on luonnollisesti vähentynyt nykyisten, modernimpien tekniikoiden aikana.

Lennättimiä rakennettiin myös muualla. Edelcrantz kehitti optista lennätintä huippuunsa Ruotsissa 1700-1800 luvun vaihteessa. Tätä lennätintä käytettiin myös Suomessa 1800-luvulla.

Jatkamme matkaa nykyaikaan.