Nauhakeskuksista digitaalikeskuksiin

Puhelinkeskukset -esihistorian sumuista 2000-luvulle

Puhelinkeskus on lakonisesta nimestään huolimatta erinomaisen hyödyllinen osa yleistä puhelinverkkoa. Puhelinkeskuksen tehtävänä on huolehtia mm. kytkennästä eli siitä, että soittamasi puhelu välittyy oikealle vastaanottajalle.

Puhelimen esihistoriassa ensimmäinen puhelinkeskus rakennettiin 1878 New Haveniin USA:aan ja se oli rakenteeltaan manuaalinen. Manuaalisessa puhelinkeskuksessa puhelun yhdistämisestä vastasi "keskusneiti".

Ensimmäinen askel kohti automaatiota tapahtui kuitenkin nopeasti. Jo vuonna 1889 esitettiin ensimmäinen automaattinen elektromekaaninen puhelinkeskus. Vaikka tällainen keskus vaatikin suuren määrän huoltoa, pystyi se manuaalista keskusta suurempaan toimintakapasiteettiin. Elektromekaanisten keskusten kapasiteettia kasvatettiin niin, että yhteen kytkimeen saaatiin 1950-luvulla kytkettyä pari tuhatta puhelinta.

Hapuileva eteneminen kohti digitalisaatiota alkoi 1960-luvulla, jolloin esiteltiin ensimmäiset tietokoneohjatut puhelinkeskukset. Näiden etu analogisiin verrattuna on suunnaton. Digitaalikeskukset vaativat vähemmän huoltoa, pystyvät huomattavasti nopeampaan toimintaan sekä mahdollistavat suuremman yhtäaikaisen puhelumäärän.

Nykyisin Suomessa käytössä on täysin digitalisoitu puhelinkeskustekniikka, jossa yhdellä digitaalisella kytkimellä pystytään välittämään jopa yli 30 000 samanaikaista puhelua. Puhelinkeskukset ja -verkot välittävät myös dataliikenettä puhelinverkkoon kytkettyjen modemien välityksellä.

Tulevisuuden näkymät tähtäävät puhelinkeskuksiin, joilla on nykyistä huomattavasti suurempi toimintakyky. Tavoitteena on saada samaan verkkoon yhdistetyksi myös laajamittainen tiedonsiirto (esim. videokuvan siirto). Tällä hetkellä puhelinverkon hitain osa on juuri puhelinkeskus, jonka toimintaa yritetään nopeuttaa ottamalla käyttöön optisia kytkimiä.