Sähköallergia

totta vai luulosairautta


Sisältö:
 
  1. Pääsivu
  2. Tunnistamaton, vaikea,

  3. tuntematon sairaus
  4. Sähköyliherkkyys luo

  5. eristäytyneisyyttä
  6. Suomen Sähköyliherkkien

  7. Tuki Ry.
  8. Uusi kansansairaus ?
  9. Oireet
  10. Omia mielipiteitä
  11. Lähteet
 

Tomas Linden (sisältö)

Tero Vihavainen (sisältö)

Mathias Tallberg (WWW layout)

 

UUSI KANSANSAIRAUS


70-luvun alussa havaittiin ensimmäistä kertaa mahdollisia sähköallergiaan liittyviä oireita. Yleensä nämä oireet ilmenivät työskennellessä näyttöpäätteiden ääressä, jotka silloin säteilivät huomattavasti enemmän kuin nykyaikaisemmat laitteet. Kasvot olivat joillakin ihmisillä kuin auringon polttamat pitkän työsession jälkeen. Lisäksi havaittiin pistelyä, punoitusta tai ihottumaa kasvoissa tai muualla kehossa. Limakalvotkin saattoivat kuivua. Silloin ei tiedetty ongelman mahdollisista syistä, eikä yhdistetty sitä päätetyöskentelyyn. Nykyään on alettu epäillä yllä mainittuja oireita mahdollisen sähköallergian esivaiheeksi. Vaikka tämän päivän tietokonenäytöt säteilevät vähemmän, sähköallergiasta kärsivien ongelmat ovat alkaneet aivan samalla tavalla. Viime vuosina on havaittu näitä oireita myös runsaan matkapuhelimen käytön yhteydessä.

Mitä tämä sähköallergia sitten on? Ilmiön keskeisin ja suurin ongelma on se, että koko sairautta ei ole lääketieteessä edes määritelty. Sokkotesteissä sähköallergikot on havaittu voivan huonosti oleskeltuaan säteilevien sähkölaitteiden tai kännyköiden läheisyydessä lyhyenkin ajan jälkeen. Joten sairaus ei voi olla kuviteltua. Monet lääkärit kiistävät oireiden johtuvan yllä mainituista syistä, ja eivät voi antaa muita kuin jo määriteltyjä diagnooseja. Niin kuin yleensä uusien tuntemattomien sairauksien yhteydessä on menetelty, tämäkin on muun tiedon puutteessa leimattu neuroottis-johdannaiseksi.
 


Tietoverkkolaboratorio on nyt osa Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitosta. Tällä sivulla oleva tieto voi olla vanhentunutta.

Kurssien ajantasainen tieto on MyCourses-palvelussa.

Tämä sivu on tehty oppilaiden harjoitustyönä. Tietoverkkolaboratorio ei vastaa sivun oikeellisuudesta, ajantasaisuudesta tai ylläpidosta. Vakavissa tapauksissa yhteyshenkilöinä toimivat ja Webmaster.
Sivua on viimeksi päivitetty 19.11.1999 13:54.
URI: http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38118/s99/htyo/25/5.shtml
[ TKK > Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto > Tietoverkkolaboratorio > Opetus ]