TKK | Tietoverkkolaboratorio | Opetus
UMTSin kaupalliset mahdollisuudet Umtsia toteutettaessa on edessä valinta seuraavien seikkojen välillä:
Koska kyseesä on uusi teknologia on innovatiivisuudella suuri merkitys. Toisaalta liika tehokkuus tappaa innovatiivisuuden ja liika innovatiivisuus ei tuo taloudellista tulosta. Toimialalla uusia vaikuttajia nykyisten operaattoreiden lisäksi ovat:
Kyseiset tahot alkavat vahvistua. Eräs mahdollisuus onkin, että operaattorit kilpailevat parhaista sisällöntarjoajista. Tulevaisuudessa kilpailuetu saattaakin muodostua seuraavista asioista:
EU:ssa voimakkainta kasvu on kotisektorin käyttäjämäärissä. Tuottojen osalta kuitenkin yrityssektori on hallitseva. Kotisektori kattaa kokonaistuotoista vain noin kolmanneksen Multimedian osuus mobiilipalveluista puolestaan on noin neljäsosa. Laitteista taas peruspäätelaitteiden osuus olisi edelleen hallitseva. Vuonna 2000 melkein kaikki päätelaitteet ovat edelleen peruspäätelaitteita ja vielä vuonna 2005 valtaosa (ehkä 4/5).
|
|
Copyright 1998 Antti Arponen, Teemu Huttunen, Zhou Hui |
Tietoverkkolaboratorio on nyt osa Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitosta. Tällä sivulla oleva tieto voi olla vanhentunutta.
Kurssien ajantasainen tieto on MyCourses-palvelussa.
Tämä sivu on tehty oppilaiden harjoitustyönä. Tietoverkkolaboratorio ei
vastaa sivun oikeellisuudesta, ajantasaisuudesta tai ylläpidosta.
Vakavissa tapauksissa yhteyshenkilöinä toimivat ja
Webmaster.
Sivua on viimeksi päivitetty 03.12.1998 19:26. URI: http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38118/s98/htyo/2/talous.shtml [ TKK > Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto > Tietoverkkolaboratorio > Opetus ] |