TKK | Tietoverkkolaboratorio | Opetus


Etusivu

Tekniikka

Satelliittipuhelimet

Verkot ja palvelut

Tulevaisuus

Linkit ja lähteet

Tekijät

Congiu Marcus
Jaakkola Lauri
Koskela Jeremias

Tulevaisuus

Globalstarin hyvät tulevaisuudennäkymät perustuvat laajaan peittoalueseen (80% maapallosta) ja kilpailijoiden puuttumiseen. Inmarsat puolestaan on ollut alalla jo vuodesta 1982, joten sillä on hyvin vakiintunut asema. Satelliittipuhelinpalveluiden markkinat ovat pienet ja alkuinvestoinnit todella suuret, joten alalle on vaikea tulla. Ainoastaan jo luotuun Iridium-verkkoon pohjautuva järjestelmä saattaa nousta kannattavaksi edellä mainittujen Globalstarin ja Inmarsatin lisäksi.

Satelliittipuhelin kuuluu keskellä Venäjää tai Afrikkaa, valtamerillä ja kymmenen kilometrin korkeudessa ilmassa. Tähän eivät tavallisten matkapuhelinten tukiasemiin perustuvat solukkoverkot ainakaan lähitulevaisuudessa pysty. Toisin sanoen satelliittipuhelimia ei voi korvata muilla tietoliikenneratkaisuilla. Toisaalta ulkokäyttö ja korkeat puhelumaksut pitävät puhelimien myynnin ja käytön pienenä .

Esimerkiksi USA:ssa Globalstarilla on mukava soittaa, koska ei tarvitse tuskailla amerikkalaisten järjestelmien ja alueiden kanssa. Venäjällä on sama tilanne. Yhteys muodostuu mistä tahansa. Suurissa maissa laajoja saloja tullaan tuskin koskaan mastottamaan aukottomasti.

Maapallolla on enemmän merta kuin maata. Tulevaisuudessa merellä tai ilmassa työskentelevillä on luultavasti henkilökohtaiset sateliittipuhelimet, joilla he voivat soittaa samaan tapaan kuin tavallisella puhelimella. Satelliittipuhelin on välttämätön myös niille, jotka ylläpitävät yhteiskunnan perustoimintoja, järjestystä ja terveyspalveluja. Luonnonkatastrofien yhteydessä satelliittiyhteydet ovat usein ainoa tapa pitää yhteyttä ulkomaailmaan.

Globalstar uskoo saavansa 2 miljoonan käyttäjää vuoden 2001 loppuun mennessä. Tällä hetkellä arvio tuntuu epärealistisen suurelta.



Tämä sivu on tehty Teletekniikan perusteet -kurssin harjoitustyönä.
Sivua on viimeksi päivitetty 28.11.2000 23:42
URL: http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38118/s00/tyot/65/tulevaisuus.shtml