TKK | Tietoverkkolaboratorio | Opetus
|
Johdanto |
VIIMEINEN MAILI s38118 - Teletekniikan harjoitustyö |
|
DSL-tekniikat DSL-modeemitekniikoista (Digital Subscriber Line) käytetään usein nimitystä xDSL. X-kirjain korvaa tekniikan eri vivahteet. Tällä hetkellä tarjolla on H, S, I, V, A ja RA-alkuisia DSL-tekniikoita. Vaikka valokuitu yleistyykin nopeasti tietoliikenneverkoissa, ovat lähes kaikki tilaajajohdot yhä tavallisia kuparikaapeliyhteyksiä. Koska uusien kaapeleiden vetäminen on kallista puuhaa, yrittävät puhelinyhtiöt hyödyntää jo olemassa olevaa infrastruktuuria niin pitkälle kuin mahdollista. DSL-tekniikat ovat yksi apu tähän ongelmaan, sillä ne käyttävät samoja kuparikaapeliyhteyksiä kuin tavalliset modeemitkin. DSL-modeemien ja tavallisten modeemien toimintatavoissa on kaksi merkittävää eroa. Tavallista modeemia käytettäessä yhteys otetaan puhelinverkon läpi toiseen modeemiin, jossa signaali palautetaan taas alkuperäiseen muotoonsa, eli digitaaliseksi. DSL-tekniikka käytettäessä yhteys otetaan ainoastaan lähimpään puhelinkeskukseen, jolloin signaalin kontrolloimattomana kulkema matka jää paljon lyhyemmäksi. Toinen merkittävä ero on taajuuskaistassa. DSL-modeemit käyttävät jopa yli megahertsin taajuuksia. Näin tietoa voidaan siitää enemmän, mutta samalla signaali vaimenee nopeammin, eli haja-asutusalueelle kauas puhelinkeskuksesta ei DSL-yhteyttä saa. DSL-tekniikoiden ansiosta taajamien kotikäyttäjille pystytään tarjoamaan yhteysnopeuksia, jotka olivat ennen yksityiskäyttäjien saavuttamattomissa. Yhdysvaltojen T1 ja eurooppalainen E1 tarkoittavat nopeusluokkia 1,5 ja 2 megabittiä sekunnissa. Käytännössä tällainen nopeus vastaa normaalin TV-tasoisen liikkuvan kuvan reaaliaikaista välitystä. DSL-yhteyksien ansiosta T1/E1-nopeudet ovat muutaman vuoden kuluttua arkipäivää myös kuluttajille. HDSL (High Speed DSL) oli ensimmäinen esitelty DSL-yhteystapa. Sen avulla päästään aina symmetriseen 1,5 Mbit/s:n tietoliikennenopeuteen viiden kilometrin etäisyyksillä. Huonona puolena tekniikka vaatii kahden kuparijohdinparin käyttämistä maksiminopeutta varten. HDSL:ää on käytetty paljon, mutta se on jäänyt uudempien tekniikoiden jalkoihin. SDSL (Single Line / Symmetric DSL) kuljettaa dataa symmetrisesti nopeudella 160 kbit/s - 2,3 Mbit/s. HDSL:ään verrattuna SDSL:llä on teknisinä etuina vain yhden kuparijohdinparin vaatimus ja se, että äänipuhelinta pystyy käyttämään samalla yhteydellä. Huonoimpana puolena tekniikassa on kantama. Tekniikka kuljettaa dataa samalla taajuusalueella kumpaankin suuntaan, joten se yltää määrittelyiden mukaan vain kolmen kilometrin päähän tukiasemasta. IDSL (Integrated Services Digital Network DSL - ISDN DSL) on kummajainen DSL-liittymien joukossa. Liittymätyyppi tarkoittaa todellakin ISDN-DSL:ää. ISDN oli alunperin DSL-tekniikka. IDSL-liittymä kuljettaa dataa 128 kbit/s aina yhdeksään kilometriin saakka. Puheliikennettä IDSL-liittymä ei kuitenkaan pysty kuljettamaan. VDSL (Very High Bit Rate DSL) on lupaava uusi tekniikka, joka on vasta standardointi- ja prototyyppiasteella. Tietoliikennenopeus saapuvalle liikenteelle on vaikuttavat 52 Mbit/s ja lähtevälle 2,3 Mbit/s. VDSL-liittymien kantamat eivät ole järin suuria. Suurin tiedonsiirtonopeus on mahdollista vain alle 300 metrin pituisilla yhteyksillä. Kuluttajien tekniikkaa tästä on tulossa arvioiden mukaan vuonna 2002. ADSL (Asymmetric DSL) on nykyisistä DSL-tekniikoista yleisimmin käytetty. Se vaatii datan kuljetukseen yhden kuparijohdinparin ja toimii erittäin pitkillä yhteyksillä. Yhdeksän kilometrin etäisyyksillä saapuva data liikkuu vielä 6 Mbit/s ja etäisyyden laskiessa maksiminopeus kasvaa. Kahden kilometrin pituisella kaapelilla päästään jo E2-nopeusluokkaan (8 Mbit/s). Lähtevän datan enimmäisnopeudet ovat 640-800 kbit/s yhteyden pituudesta riippuen. ADSL:n heikkouksina yhteysnopeuden epäsymmetrisyyden lisäksi on kaksi kilpailevaa modulaatiotekniikkaa. ADSL:llä voidaan käyttää joko DMT- (Discrete MultiTone) tai CAP (Carrierless Amplitude Phase) -modulointia. Näistä ensimmäinen on ANSI-standardin suositus ja jälkimmäinen tämän hetken teollisuusstandardi. RADSL (Rate Adaptive DSL) on ADSL:n kehittyneempi versio. Tekniikan ituna on laskea tai nostaa tietoliikennöintinopeutta yhteyden laadun mukaan. DSL-liittymät sopivat parhaiten yksityisille kuluttajille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille. Tällä hetkellä tarjolla olevien yhteyksien nopeudet ovat 256 kilobitistä neljään megabittiin sekunnissa. Jakamalla yhteysnopeus monen käyttäjän kesken, riittää esimerkiksi neljän megabitin yhteys varsin hyvin noin sadan melko aktiivisen Internet-käyttäjän tarpeisiin. Pääkaupunkiseudulla DSL-liittymiä toimittavat esimerkiksi Elisa, Sonera, Telia, KPNQwest ja Tele1Europe. Kilpailu muiden tekniikoiden kanssa on kiristynyt ja lähinnä kotikäyttäjille suunnatun ADSL-yhteyden hinta on viimeaikoina tippunut monella yhteydentarjoajalla järkevämmälle tasolle. Nyt halvimman ADSL-yhteyden saa jo noin tuhannella markalla ja kuukausimaksut ovat alle 500 mk. Tällainen yhteys toimii yleensä 256 kilobitin nopeudella, ja jos nopeutta haluaa lisää, kasvaa myös hinta. Helpoimmillaan yhteysnopeuden nosto onnistuu puhelinsoitolla yhteydentarjoajalle. DSL-yhteyksien hyviä puolia ovat taattu kaista ja niiden kyky hyödyntää jo olemassa olevia puhelinkaapeleita. ADSL suo lisäksi vielä normaalin puhelimen käytön samaan aikaan samalla piuhalla. Kunhan hinta vain saadaan sopivaksi, on tälle tuotteelle varmasti kysyntää. Kehitystä oikeaan suuntaan on jo tapahtunut. Seuraava |
|