Aloitussivu
Sivut tehnyt:
Jarkko Jaakkola
Timo Ralli
Jukka Tuominen
|
Internetin historia
Internetin historia sai alkunsa muutama vuosikymmen sitten,
1960-luvun alussa, kun Yhdysvalloissa alettiin suunnitella
viranomaisten välistä kommunikaatiojärjestelmää, jonka toiminta
ei lamaantuisi ydiniskun jälkeenkään. Tämän järjestelmän avulla
piti olla mahdollista yhdistää kaupungit, osavaltiot ja
armeijan tukikohdat toisiinsa. Ongelmana oli
viestintäjärjestelmän hierarkinen rakenne. Jos kommunikaatio
perustuisi keskusjohtoiseen järjestelmään, tästä keskuksesta
tulisi yksi vihollisen ydiniskun todennäköisimmistä
kohteista.
Aluksi tätä rakennetta kehitettiin armeijan alla erittäin
salaisena. RAND Corporationin työntekijän Paul Baran ehdotus
(joka tuotiin julkiseksi 1964) tämän viestintäongelman
ratkaisuksi perustui kahteen seikkaan: Viestintäverkon pitäisi
toimia ilman keskusvalvontaa ja sen toiminta ei saisi katketa,
vaikka sitä vastaan hyökättäisiin. Uuden verkon oli määrä
perustua 'solmuihin' (nodes), joiden keskinäinen suhde olisi
tasavertainen. Jokaisella solmulla piti olla kyky toimia
itsenäisesti, voida luoda, välittää ja vastaanottaa viestejä.
Viestit piti jakaa pienehköihin 'paketteihin', jotka
liikkuisivat verkossa yksitellen. Paketit koottaisiin
kokonaiseksi viestiksi vasta sitten, kun ne saavuttaisivat
määränpäänsä.
Näin ollen yksittäisien pakettien kulkureitti lähettäjältä
vastaanottajalle olisi yhdentekevä. Paketteja piti vain
lähettää eteenpäin solmulta toiselle kunnes ne saavuttaisivat
määränpäänsä. Vaikka suurin osa verkon solmuista olisi
epäkunnossa esimerkiksi ydiniskun jäljiltä, viestit menisivät
perille, koska paketit ainoastaan kiertäisivät perille jotain
toista kautta. Kun kaikki paketit sitten saavuttaisivat
loppujen lopuksi päämääränsä, koottaisiin viesti jälleen
kokonaiseksi. Tälläinen viestin toimittamismalli ei ollut
niinkään tehokas verrattuna esimerkiksi puhelimeen, mutta
toimisi myös vaillinaisena.
1960-luvun kuluessa ajatus tällaisesta hajautetusta
viestintäverkosta levisi laajemmalla Yhdysvaltoihin ja myös
Englantiin. Solmuiksi ajateltiin lähinnä silloisia
supertietokoneita, koska niiden verkottaminen oli tärkeää
laajempien tieteellisten tutkimusprojektien takia. Verkon
avulla tutkijat saattoivat olla yhteydessä toisiinsa tai
käyttää jonkin koneen resursseja muualta. Kehittämistyöstä
vastasivat USA:ssa RAND, MIT (Massachusetts Institute of
Technology) ja UCLA (University of California, Los Angeles).
Ensimmäisen testiverkon sai aikaan kuitenkin
Isossa-Britanniassa The National Physical Laboratory of Great
Britain vuonna 1968. Vähän tämän jälkeen Pentagonin Advanced
Research Projects Agency päätti rahoittaa
laajemman ja paljon kunniahimoisemman verkon rakentamisen.
Vuoden 1969 aikana ensimmäiset solmut otettiin käyttöön ja
niitä oli vuoden loppuun mennessä toiminnassa kaikkiaan neljä.
Nämä perustettiin yliopistoihin lounais-USA:n alueelle. Koulut,
joihin nämä koneet asennettiin ensimmäisinä olivat UCLA,
Stanford Research Institute, University of Utah ja UCSB
(Univeristy of California, Santa Barbara). Nämä tietokoneet
pystyivät siirtämään tietoja koneelta toiselle
korkeanopeuslinjoja pitkin. Niitä voitiin myös ohjelmoida
toisen koneen kautta. Verkon nimeksi tuli ARPANET. Nimensä se
sai Advanced Research Projects Agencyn sponsoroinnin mukaan.
Vuonna 1971 ARPANET-verkkoon oli liitetty 15 solmukonetta ja
vuoteen 1972 mennessä jo 37 solmukonetta. Verkko jatkoi
laajenemistaan koko 1970-luvun nopeasti, koska hajautettu
järjestelmämalli teki koneiden liittämisen verkkoon helpoksi.
Laajenemiseen myötävaikutti myös se, että perusohjelmat olivat
ilmaisia ja vapaasti levitettävissä.
Ensimmäisenä henkilönä ARPANETiä pääsi käyttämään Charley Kline
UCLAsta, kun hän yritti ottaa yhteyttä Stanford Research
Institute:en 29. elokuuta 1969. Verkko kuitenkin kaatui, kun
hän pääsi G-kirjaimen kohdalle kirjoittaessaan LOGIN.
Jatkuu, sivulle 2
|