TKK | Tietoverkkolaboratorio | Opetus

Ylaosa
Optinen tiedonsiirto

Johdanto
Historia
Tulevaisuuden näkymät
Tekniikkaa
Tekijät
Viittaukset



Valon hyödyntäminen kommunikaatiossa on ollut käytössä jo kauan ja monissa eri muodoissa. Ensimmäisiä järjestelmällisiä tapoja on ollut laivojen ohjaamisessa käytetyt nk. majakkatulet ja intiaanien savumerkit. Savumerkein on jo voitu välittää tietynlaisia kielellisiäkin viestejä.

Näitä kehittyneenpi versio oli kun vuonna 1794 Claude Chappen kehitti Ranskassa optisen lennätimen, jossa korkean tornin huipulla olevien lapojen asentoa muuttamalla pystyttiin viestittämään sanomia pitkien matkojen yli. Järjestelmä otettiin käyttöön myös suomessa vuonna 1796 hieman paranneltuna ja sen avulla saatin Suomen sodan syttyessä vihollisista tieto puolessa tunnissa ruotsista suomeen. Järjestelmä kuitenkin tuhottiin juuri kyseisessä sodassa.

Kuituoptiikka kuitenkin tuli kuvioihin vasta vuonna 1966 kun Englannissa julkaistiin artikkeli jossa ensi kertaa kerrottiin mahdolliseksi valmistaa riittävän pienen vaimennuksen omaavaa kuitua lasista, jotta sitä voitaisiin käyttää tietoliikenteessä. Ja kun puolijohdelaserkin vielä keksisttiin samoihin aikoihin niin ei mikään enää ollut esteenä käytännön toteutuksille.
Ensimmäiset kaapelit valmistuivat kuitenkin vasta 70-luvun alussa, kun Corning Glass Work niminen yritys alkoi valmistaa optista kuitua. Tällöin sen vaimennus oli vielä noin 20dB/s, mutta jo vuonna -73 oli vaimennussaatu pienennettyä 4dB/s, jolloin se myös otettiin ensikertaa käyttöön, USA:n armeijassa.

Suomeen optiset kaapelit rantautuivat vasta vuonna 1979. Jonka jälkeen Suomi on ollut tiiviisti mukana optisen tekniikan kehittämisessä. 80-luvulla optisia kaapeleita alettiin käyttää korvaamaan parikaapeleita televerkkojen runkokaapeloinnissa ja rakennusten nousukaapeloinnissa. Käyttö on lisääntynyt kovaa tahtia ja vähitellen ne ovat tunkeutuneet myös kuluttajille.

90-luku on ollut nopeata kasvua ja tilaajaverkkojen rakentamista. Pikkuhiljaa se on noussut ykkös vaihtoehdoksi kustannusten laskiessa ja saatavuuden parantuessa. Tekniikka taas on vieläkin kehitysvaiheessa ja tällä hetkellä kehitellään juuri WDM tekniikkaa, jolla optiseen kaapeliin syötettäisiin eri väristä valoa yhtäaikaa ja saataisiin näin kapasiteettia kasvatettua huomattavasti.
Tämä sivu on tehty Teletekniikan perusteet -kurssin harjoitustyönä.
Sivua on viimeksi päivitetty 23.01.2001 16:45
URL: http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38118/s00/tyot/39/historia.shtml