TKK | Tietoverkkolaboratorio | Opetus

Harjoitustyö 1997 - lehtijuttu


Teletekniikan perusteet -kurssilla tehdään ryhmätyönä lehtiartikkeli. Työ tehdään kolmen hengen ryhmissä johonkin olemassaolevaan, sopivaksi katsottavaan lehteen. Jutut palautetaan 5.12. mennessä Teletekniikan laboratorioon, joka arvostelee ne samankaltaisin kriteerein kuin todellinen lehden toimitus.

Tälle sivulle on koottu joukko neuvoja ja ohjeita harjoitustyötä varten. Näitä asioita käsiteltiin laajemmin harjoitustyön ohjausluennolla 6.10.1997.


Aiheet ja lehdet

Harjoitystyöaiheita saa assistentilta. Aiheita pyrittiin keksimään mahdollisimman kattavasti kaikilta teletekniikkaan liittyviltä aloilta (GSM, ISDN, WWW, TST, modeemit, optiset kuidut, standardit, markkinat, historia, tulevaisuus). Erilaisia aiheita on yhteensä 45 kappaletta.

Jokaisessa aihekaavakkeessa on luettelo suositeltavista kohdejulkaisuista. Kohdelehdet ulottuvat nekin laidasta laitaan, esimerkkeinä mainittakoon Tekniikan Maailma, Kauneus ja Terveys, Tietokone, Suomen Kuvalehti, MeNaiset, Tiede 2000 ja Tietoviikko. Luettelo on suositus, ja perustellusta syystä kohdelehden voi valita myös sen ulkopuolelta. Tällaisissa tapauksissa ryhmän on kuitenkin erikseen varmistettava assistentilta, että heidän valitsemansa lehti kelpaa. Ryhmän on myös syytä varautua hankkimaan labralle muutama mallilehti harjoitustyön arvostelemista varten.

Kohdelehti kannattaa valita harkiten, sillä se määrää aiheen käsittelytavan, kirjoitustyylin ja jopa tekstin pituuden. Valittu lehti tuleekin analysoida tarkasti, jotta valmis juttu sopii hyvin lehden muuhun linjaan. Tämän sivun ohjeet ovat yleisluontoisia, ja tarkempi hienosäätö vaihtelee lehdestä toiseen.


Jutun osat (kesken)

Harjoitustyö pituus on "10-15 sivua valmista lehteä". Ilmaus on tarkoituksellisen epätarkka, sillä teksin ja kuvien määrä sivua kohden riippuu täysin kohdelehdestä. Ennen kirjoittamisen aloittamista onkin syytä tehdä alustava suunnitelma jutun rakenteesta ja tekstin ja kuvituksen määrästä.

Harvassa lehdessä yksi ainoa juttu on muutamaa aukeamaa pitempi. Tyypillisesti näin pitkä kokonaisuus koostuu muutamasta lyhyemmästä jutusta, jotka on koottu yhteen saman teeman alle. Jokaisesta jutusta löytyy kuitenkin suurin osa seuraavassa mainituista osista.

Varmista lukijoittesi mielenkiinto:
Otsikolla otsaluuhun!

Otsikon valinta, tärkein osa juttua

Ingressi

Lihavoitu tekstipätkä otsikon alla, joka houkuttelee lukemaan pitemmälle. Ei tiivistelmä!

Alkuteksti

Esileikki leipätekstin alussa ennen ensimmäistä väliotsikkoa. Antaa jutulle taustatiedot ja raamit.

Väliotsikointi

Hauskoja, nasevia, riittävän usein (loogiset kokonaisuudet!)

Leipäteksti

Selkeätä sujuvaa suomenkieltä. Mitatkaa, älkää suorittako mittauksia!

Lyhyt lause on napakka. Välttäkää turhia lauseenvastikkeita ja sotkuisia sivulauseryteikköjä, joihin lukija-parka eksyy koskaan enää kotiinsa löytämättä.

Vain yksi asia yhteen kappaleeseen. Kappale on sopivan pituinen silloin, kun sen ydinsisällön pystyy tiivistämään muutamaan sanaan. Jos tällainen tiivistäminen ei onnistu, kappale on joko liian sekava (=kappaleessa ei ole päätä eikä häntää) tai se on liian pitkä.

Analysoikaa kohdelehtenne huolella!


Kuvitus

Kuvitus havainnollistaa tekstiä ja pitää lukijan mielenkiintoa yllä. Kuvitusta ei tarvitse välttämättä toteuttaa loppuun saakka, mutta lyhyt sanallinen ideointi on välttämätön. Seuraavanlainen kuvailu riittää:

Ensimmäiselle sivulle suuri kuva kännykästä ja kannettavasta tietokoneesta. Taustalla näkyy kelohonkainen lapinmökki, loimuava takkatuli ja tonttuja. Kuvan alle kuvateksti: "Kannettava tietokone ja GSM-puhelin yhdistävät käyttäjänsä tietoverkkoon mistä vain. Joulupukin tonttuarmeija luottaa internettiin tuhmien lasten vakoilussa."

Kuvituksen ideointi voidaan lisätä raakajutun loppuun tai mieluiten erilliseen readme-tiedostoon. Jos juttuun liittyy kuva- tai taulukkotiedostoja, niitten nimet selitetään niin selkeästi, että toimittajakin tajuaa, mikä teksti liittyy mihinkin kuvaan.

Mikäli kuvitus muodostaa oleellisen osan juttua, kannattaa juttu taittaa valmiiksi ja palauttaa raakatekstin lisäksi myös taitettu versio. Kaikkia kuvia ei silti tarvitse hankkia, vaan kuvat voivat olla pelkkiä laatikoita. Tärkeintä on että otsikot, ingressit, kuvatekstit ja muut tekstit ovat oikeilla paikoillaan.

Kaaviokuvat ja taulukot palautetaan bittimuodossa, jokainen omana tiedostonaan. Formaatilla ei ole muuta väliä, kuin että kaikkien kuvien ja taulukoitten on auettava Word 7.0:ssa.

Tietoiskut, tiivistelmät tms. lehden linjan mukaisesti. Koosta riippuen ne sijoitetaan joko leipätekstin loppuun tai omiksi tiedostoikseen.


Palautus

Harjoitustyö palautetaan suljetussa kirjekuoressa sellaisella HD-levykkeen kanssa, joka sisältää palautettavan työn joko Microsoft Word (versio 5-7) -tiedostona tai pelkkänä ASCII-tiedostona.

Palautus tapahtuu Teletekniikan laboratorion ilmoitustaulujen alla olevaan kaappiin, jossa on tämän opintojakson nimi viimeistään 5.12.1997 klo 15.00. Tähän ajankohtaan mennessä palautetut harjoitustyöt arvostellaan 31.12.1997 mennessä. Myöhemmin palautetut harjoitustyöt arvostellaan syksyllä 1998 silloin tehtävään palkatun henkilökunnan voimin ja silloin voimassa olevien vaatimusten mukaisesti, ja niihin todennäköisesti sovelletaan tiukennettua arvosteluasteikkoa.

Huomaa, että harjoitustyössä opetellaan myös yhteistoimintaa kustantajien kanssa. Niillekään ei toimiteta materiaalia taitetussa asussa, vaan raakatekstinä. Kuvat ovat eri tiedostoina. Koska sivutaiton keinoin voidaan esimerkiksi korostaa eri asioiden tärkeyttä, voi ryhmä toimittaa taitetun paperiversion työnsä mukana. Taitosta saa lisäpisteitä.

Jos harjoitustyön painotus poikkeaa tehtävänannosta tai toteutuksessa on otettu muita vapauksia, kannattaa työhön liittää sopivia selityksiä ja perusteluita. Nämä perustelut otetaan huomioon työtä arvosteltaessa. Selitykset ovat tarpeen varsinkin niillä ryhmillä, joilla sähköposti-ilmoittautuminen jäi puutteelliseksi. Harjoitustyötä on mahdotonta arvostella, jos esimerkiksi kohdelehti ei ole tiedossa.


Harjoitustyön arvostelu

Harjoitustyö arvostellaan asteikolla 0...6 ja saadut pisteet lisätään suoraan tentin pisteisiin. Mikäli harjoitustyö saa nolla pistettä, harjoitustyö on hylätty eikä kurssista voi päästä läpi. Tällöin harjoitustyö palautetaan ryhmälle yhdessä korjausohjeiden kanssa. Korjattu harjoitustyö palautetaan assistentille erikseen sovittavana ajankohtana. Kertaalleen palautettu harjoitustyö ei voi saada kolmea (3) pistettä enempää; tehkää työnne siis kunnolla jo ensimmäisellä kerralla.

Arvostelussa kiinnitetään huomiota asian käsittelyn monipuolisuuteen sekä tekstissä että kuvituksessa, kielenkäytön ja kieliopin oikeellisuuteen ja esityksen ulkoasuun ja asiallisuuteen. Pääosassa on tietenkin asia, mutta se tulee esittää ymmärrettävästi ja selkeästi. Muista merkitä käytetyt lähdeviitteet työhön tarkasti.


Tekijänoikeudet

Palautettu harjoitustyö on julkinen dokumentti, jonka tekijänoikeudet ovat sillä ryhmällä, joka harjoitustyön on tehnyt. Laboratorio voi käyttää ansiokkaasti laadittua materiaalia opetus- ja valistustyössä ilman eri sopimuksia. Ryhmänne harjoitustyö voi siten olla kaikkien nähtävillä esimerkiksi laboratorion www-palvelimella.

Huomaa! Harjoitustyön lähdemateriaalin tulee olla julkisesti saatavilla. Älä siis käytä työssäsi materiaalia, jonka olet saanut luottamuksellisesti haltuusi esimerkiksi kesätöissäsi. Muista, että kuvia tai taulukoita lainatessasi merkitset lähteen näkyviin. Näin siitä huolimatta, että teet näennäisuutta eli piirrät kuvan uudelleen tai vaihdat vaikkapa taulukossa sarakkeiden paikkaa keskenään!


Lisätietoa

Lauri Kotilaisen kirjasta HYVÄ LEHTIJUTTU - kirjoittajan opas löytyy tietoa lehtijutun rakenteesta ja tyylistä. Harjoitystyön yksityöskohdista voi kysyä assarilta joko vastaanotolla (ma 12-14 tai ke 10-12) tai sähköpostitse osoitteella kirsi@luuri.hut.fi.


Tietoverkkolaboratorio on nyt osa Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitosta. Tällä sivulla oleva tieto voi olla vanhentunutta.

Kurssien ajantasainen tieto on MyCourses-palvelussa.

Tämän sivun sisällöstä vastaavat ja Webmaster.
Sivua on viimeksi päivitetty 12.08.1998 10:39.
URI: http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38118/s97/tyoohje.shtml
[ TKK > Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto > Tietoverkkolaboratorio > Opetus ]
?Kysy =>Anna palautetta!