TKK | Tietoverkkolaboratorio | Opetus

Sangolla vai lapiolla - meneekö oppi kaatamalla päähän?

Tietoliikenneverkkojen arkkitehtuurit -kurssiin kuuluu pakollinen, kolmen henkilön ryhmissä tehtävä harjoitustyö. Työn tarkoituksena on perehdyttää tekijänsä tarkemmin johonkin kurssin aihepiiriin kuuluvaan asiaan. Tämän lisäksi työllä on perinteiseen tapaan myös muita tavoitteita; tärkeimpänä selkeän, ymmärrettävän tekstin tuottaminen teknisestä, mahdollisesti hankalastakin aiheesta.

Harjoitustöiden aiheet liittyvät tiukasti tietoliikennetekniikkaan ja televerkkoihin, mutta työn näkökulma voi tekijöistään riippuen olla vaikkapa humanistinen tai toisaalta hyvinkin tekninen tai jopa matemaattinen. Valmiit aiheet löytyvät webistä, ja ryhmät voivat ehdottaa myös omia aiheita.

Harjoitustyön toteutus on vaihdellut vuodesta toiseen. Aiempina vuosina työssä on harjoiteltu muun muassa lehtiartikkelin kirjoittamista ja ymmärrettävän webbimateriaalin tuottamista. Tänä vuonna harjoitellaan opetusmateriaalin kirjoittamista ja opetustilanteeseen valmistautumista: tehtävänä on valmistaa noin 20 minuutin pituinen luento annetusta aiheesta (verrattavissa vaikkapa diplomityöesitelmään). Käytännössä työn kirjalliseen osuuteen tulee kuulua

Lisäksi halukkaat ryhmät voivat esittää valmiin luentonsa muille kurssilaisille. Tätä varten varataan aikaa kurssin luentoaikatauluun marras-joulukuulle. Luennon pitäminen on vapaaehtoista, mutta esiintymimään ilmoittautuminen on edellytys maksimipisteiden saamiseksi kurssin harjoitustyöosuudesta.

Ikävä kyllä kaikki halukkaat eivät ryhmien suuren lukumäärän vuoksi pääse esittämään omaa työtänsä. Kaikki esiintymistoiveensa ilmaisseet saavat kuitenkin esiintymisbonuksen. Esiintymään pääsevien / joutuvien ryhmien aiheet ja esiintyjät näkyvät tästä aikataulusta.

Tarkemmat ohjeet löytyvät erillisestä harjoitustyö-ohjeesta.


Tietoverkkolaboratorio on nyt osa Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitosta. Tällä sivulla oleva tieto voi olla vanhentunutta.

Kurssien ajantasainen tieto on MyCourses-palvelussa.

Tämän sivun sisällöstä vastaavat ja Webmaster.
Sivua on viimeksi päivitetty 22.11.2001 16:07.
URI: http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38108/s01/harkka.shtml
[ TKK > Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto > Tietoverkkolaboratorio > Opetus ]
?Kysy =>Anna palautetta!