Miten haetaan?

Hakukoneista saa suurimman hyödyn, jos osaa kirjoittaa hakuja niin, että kone ymmärtää mahdollisimman hyvin, mitä on etsimässä. Jos tietää tarkasti mistä haluaa tietoa, haku kannattaa rajata käyttäen useita hakusanoja tai tekemällä fraasihakuja. Joissain hakukoneissa voi myös määrittää sanoja joita ei halua hakutuloksen sisältävän. Kun taas haluaa monipuolisia tuloksia, tai ei ihan tarkalleen tiedä mitä etsii, hakuja voi suorittaa yksittäisillä sanoilla. Hakusanojen isoilla ja pienillä kirjaimilla voi olla merkitystä. Osa hakukoneista ei tee eroa kirjaimen koon välillä, osa taas hakee ensisijaisesti isolla kirjoitettuja tuloksia, jos hakukin on kirjoitettu isolla. Asia, johon on myös kiinnitettävä huomiota on hakusanan muoto, erityisesti jos käyttää haussa suomenkielisiä sanoja. Sanat taipuvat eri sijamuotoihin ja kone ei välttämättä tunnista haluttuja sanoja, jos ne ovat eri muodossa tekstissä kuin haussa. Yleensä kannattaakin käyttää sanan perusvartaloa.

Hakukoneet ovat erilaisia ja siten myös hakutavat. Parhaan tuloksen saamiseksi on syytä tutustua kyseisen hakukoneen käyttöohjeisiin ja kokeilla hakuja useimmilla koneilla. On kuitenkin olemassa perussääntöjä, jotka pätevät lähes kaikkiin koneisiin. Yksinkertaisen haun voi aina suorittaa kirjoittamalla hakusanaksi yhden sanan.

Seuraavaan taulukkoon on kerätty neljän hakukoneen hakutapojen periaatteita.

Hakukone Google Ihmemaa AltaVista AskJeeves
Perushaku Kirjoita hakutermi(t) ja paina "Google-haku", tuloksena vain sivut, jotka vastaavat täysin hakutermejä. Kirjoita hakutermi(t) ja paina "Hae". Kirjoita hakutermi(t) ja paina "Search". Kirjoita kysymys, lyhyt fraasi tai sana ja paina "Ask".
Isot ja pienet kirjaimet Ei merkitystä. Pienellä kirjoitettuna kaikki yhdistelmät, isolla kirjoitettuna vain se tietty yhdistelmä. Pienellä kirjoitettuna kaikki yhdistelmät, isolla kirjoitettuna vain se tietty yhdistelmä. Ei merkitystä.
Fraasihaku Fraasi laitetaan ""-merkkien sisään Fraasi laitetaan ""-merkkien sisään Fraasi laitetaan ""-merkkien sisään Perushaku
Parametrit AND Automaattinen, jos sanojen välissä on välilyönti Automaattinen, jos sanojen välissä on välilyönti, myös mahdollista lisätä "ja". Molempien sanojen eteen on laitettava +-merkki. Ei tue.
OR Ei tue. tai-sana sanojen väliin Automaattinen, jos sanojen välissä on välilyönti. Ei tue.
NOT --merkki poissuljettavan sanan eteen ei-sana poissuljettavan sanan eteen --merkki poissuljettavan sanan eteen Ei tue.
* (sanan katkaisu) Ei tue. *-merkki sanan loppuun. Esim. heinä* *-merkki sanan loppuun. Esim. heinä* Ei tue.
Erikoista linkki: www.ikea.com antaa sivuja, joista on linkki ikea sivuille. ?-merkillä voit korvata minkä tahansa numeron tai kirjaimen hakusanan keskeltä tai lopusta. Haun voi kirjoittaa myös kysymyksenä: Where can I find a schedule for basketball? Käyttää myös muita hakukoneita.

Monilla hakukoneilla on omia erikoisominaisuuksia, joita voi myös käyttää hyödyksi. Seuraavassa muutama esimerkki.

AltaVistassa voi haun yhteydessä valita, millä kielellä haluaa asiasta tietoa, eli siis millä kielellä hakutulokset on kirjoitettu. Valittavana on 32 eri kieltä, joista suomi on yksi. Kieleksi voi valita myös "any language".

Googlessa on määritelty ns. stop words -sanoja, joita ovat mm. numerot, yksittäiset kirjaimet tai hyvin tavalliset sanat. Haku ohittaa nämä sanat, ellei niiden eteen ole laitettu +-merkkiä. Esim. Episodi +I.

Ihmemaan tietokantaan on tallennettu tieto sanojen välisestä etäisyydestä. Tätä tietoa voi käyttää hyväkseen etsiessään sanoja, joiden haluaa esiintyvän dokumentissa erillään toisistaan. Vastaukset järjestetään sen mukaan miten lähellä etsityt sanat ovat toisistaan. Hakuvastausten alkuun tulevat siis dokumentit, joissa sanat ovat toistensa lähellä ja loppuun dokumentit joissa sanat ovat mahdollisimman kaukana toisistaan. Esim. koira<NEAR>lemmikki.


Tekijät: Riikka Niemi, Laura Kallio, Jaakko Rissanen
Taulukko: Laura Kallio
Taustakuva: http://gurlpages.com/saffroonpsyche/notebook.html