[Work page | Home page]
Markus Peuhkuri
Perustietoa
Synnyin vappuna 1970, kouluja kävin Joensuussa, josta sitten tulin TKK:lle.
Työskentelen Teknillisen korkeakoulun
Teletekniikan laboratoriossa
. Työskentelen osa-aikaisena tutkijana Mitta-projektissa,
toisen puolen työpäivästäni vievät laboratorioinsinöörin tehtävät:
pääosin tietokoneiden ylläpito. Sain diplomityöni
tehtyä ja valmistuin kesäkuussa 1997. Suoritan jatko-opintoja,
tavoitteena saada lähivuosina lisensiaatin paperit ja jatkossa sitten
tohtoriksi saaakka.
Perhe
Vaimoni Katri tutki ruoansulatuskanavan
farmakologiaa Helsingin
Yliopistolla. Tuloksena oli väitöskirja. Katrin aikaisempiin
kirjallisiin kykyihin voi tutustua esimerkiksi ostamalla
Ruoka-aineallergia ja -yliherkkyys -kirjan.
Lapsemme Saara ei vielä ole tehnyt omaa kotisivuaan, mutta tietoa löytyy silti.
Toinen lapsemme
Iiro on myös kuvattu.
Suku
Pikkusiskoni Lea on myöskin
saanut tehtyä itselleen virtuaalipersoonan. Isosiskoni Ruut ja pikkuveljeni Vesa eivät vielä ole päässeet
mukaan informaatioyhteiskuntaan (taikka sitten ovat niin kiireisiä,
että eivät jouda kaikkeen joutavanpäiväiseen kuten kotisivujen väsäilyyn).
Mikäkö kiinnostaa?
- Ammatillinen kiinnostus
- Tutkijasivultani löytyy kuvausta
siitä, mistä olen kiinnostunut ammatillisessa mielessä.
- Purjehdus
- Vuonna 1996 vaimoni sai houkuteltua minut purjehduskurssille.
Lisää seuraamuksista purjehdussivultani.
- AmiTCP/IP
- AmiTCP/IP on
TCP/IP-protokollapino Commodore Amiga -tietokoneille. Olen yksi
sen tekijöistä. Valitettavasti ohjelman myynnistä täytyi luopua
ajanpuutteen vuoksi. Nykyään se on tarjolla osana Netconnect-pakettia.
- Elämänkatsomus
- Uskon, että olen Jeesuksen sovitustyön
kautta pelastettu.
Yhteystiedot
Parhaiten sähköpostilla osoitteeseen puhuri@iki.fi, mutta myös muita menetelmiä on.
Tämän sivun sisällöstä vastaa puhuri@iki.fi
Sivua on viimeksi päivitetty
23.05.2000 15:50
URL: http://www.iki.fi/~puhuri/koti.shtml
[TKK |
Tietoverkko |
puhuri ]
Tarkista sivu