Kuva 1. Saunalahden SDSL-palvelun kaavakuva [5]
Tämän takia eri maat ovat viime vuosikymmenet juosseet kilpajuoksua, jotta jokaiseen kotiin ja yritykseen saataisiin oma nopea datalinja puhelinlinjojen tapaan. Tavoitteena onkin ollut saada yleisimmät palvelut verkkoon, jolloin yritykset ja virastot pystyisivät karsimaan erilaisissa kuluissa asukkaiden välisissä kanssakäymisissä. Lisäksi tämä tukisi aivan uudenlaista nettikulttuuria, kun ihmiset tottuisivat käyttämään verkkoa aina uudenlaisiin tarkoituksiin. Tämä toisi varmasti kärkimaille paikan myöskin teknologian kehityksen kärjessä.
Puheet ovat kuitenkin tähän asti olleet kauniimpia kuin teot. Etenkin palveluntarjoajalta asiakkaalle välisen verkon viimeinen kilometri on ollut erityisen pulmallinen - linjat haarautuvat jokaiseen eri asuntoon, jolloin verkkojen rakentamisesta onkin tullut erittäin kallista. Tämän takia onkin pyritty keksimään nopeasta, mutta kalliista runkoverkkotekniikasta eriäviä teknologioita viimeisten hankalien kilometrien yhteyden rakentamiseen.
Keskitymme siis tässä harjoitustyössä tarkastelemaan vain datasiirtoverkkoja, sillä juuri sillä puolella on tällä hetkellä suurin valikoimaero. Lisäksi pakettikytkentäiset verkot näyttävät lyövänsä itsensä läpi tulevaisuudessa, ja luultavasti puhetta ja kuvaa välittävätkin verkot siirtyvätkin datan kanssa ajan kuluessa samaan verkkoon.
Mielenkiintoisinta tulevaisuudessa tulevat varmasti olemaan verkkoihin liitettyjen päätelaitteiden kirjo. Saadaanko kaikki mahdolliset puhe-, ääni- ja datapalvelut integroitua yhteen ainoaan päätelaitteeseen, vai tuleeko pöytätietokoneet silti säilymään kodin viihdeteattereina. Luultavasti erilaisia laitteita tulee olemaan lukematon määrä, jonka takia yritämmekin käsitellä tämän hetken viimeisen kilometrin yhteystapoja mahdollisimman kattavasti kuitenkin nimenomaan tulevaisuutta ajatellen. Keskitymme siis seuraavassa eri perheisiin perustuvia verkon viimeisen kilometrin rakentamistekniikoihin lähinnä pienyritysten ja kuluttajien näkökulmasta.
Kaapelitelevisiolinjaan kytketyllä ns. kaapelimodeemilla saatu nopeus on puolestaan yleisesti ollut hyvä, mutta se on jaettu esimerkiksi yhden taloyhtiön kesken. Lisäksi kaapelitelevisio-yhteystapa ei kata läheskään koko suomea, eikä siis ratkaise kuin murto-osan suomen väestön yhteys- tavasta. Kaiken lisäksi muissa maissa kaapeliverkko ei ole läheskään niin laaja kuin Suomessa, jolloin kyseinen tekniikka ei varmasti maailman- laajuisesti leviä ollenkaan.
Helpoin ja halvin dataverkkoihin kytkentätapa on ollut ja on vieläkin tavat käyttää puheen siirtoon suunniteltuja puhelinlinjoja datakäytössä. Periaatteessa puhelinlinjojen viimeisten kilometrien ja runkoverkon siirtotavat ei ole kuitenkaan suunniteltu puheen siirtoon. Datan siirto hukkaa nimittäin siirtolinjojen resursseja, koska yleensä datansiirto on purskauksittaista, ja puhelinverkossa yhteydelle on aina varattu vakionopeuksinen kaista yhteyden alusta loppuun saakka. Modeemi- ja isdn tekniikoilla datansiirrossa saavutetaan kuitenkin jopa 115200 kbps nopeuksia, jotka riittävät nykypäivän käyttöön aivan kohtuullisesti. Tämän hetken Internet palveluntarjoajistakin suurin osa tarjoaa ainoastaan modeemi tai ISDN yhteystapaa.
Modeemisiirrossa tilaajan ja keskuksen välinen linja on analoginen ja toimii siis puhekanavan aallonpituuksilla 300-3400 Hz. Digitaalinen data vaihdetaankin siis modeemissa analogiseksi signaaliksi ja moduloidaan nopeuden maksimoimiseksi. Soittava ja vastaanottava modeemi sopivat yhteyden alussa siirtotavoista, sillä erilaisia standardeja on useita. Itse datasiirto toimii molempiin suuntiin, sillä esimerkiksi v.22 modeemissa kaista on jaettu kahteen 600 Hz osaan. Tällä hetkellä kaupasta nopein modeemi toimii vastaanottaen jopa nopeudella 56kb/s.
ISDN-tekniikka on tilaajan päässä modeemiteknologiaa yksinkertaisempaa, mutta teleyhtiöiden valtavista kehityssummista johtuen hinnoiteltu on perinteistä puhelinjaa kalliimpaa. Puhelinyhtiöt odottivatkin 80-luvulla ISDN-tekniikasta oikeaa rahasampoa ja panostivat kehityskuluihin huimasti. ISDN ei kuitenkaan antanut riittävästi lisäarvoa itse kuluttajalle modeemeihin verrattuna, jonka takia puhelinyhtiöiden odotukset ovatkin siirtyneet xDSL-tekniikoihin.
ISDN:ssä yhteys on koko matkan päästä päähän digitaalinen. Tämän mahdollistaa tilaajalle asennettava ISDN-päätelaite, joka osaa muuntaa normaalin puhelimenkin analogisen signaalin digitaaliseen muotoon. Eurooppalaisessa ISDN:ssä on kaksi tiedon tai puheen siirtoon tarkoitettua 64kb/s nopeuksista b-kanavaa ja lisäksi merkinantoon oma kanavansa. Yhteensä molempia kanavia käyttäen ISDN-tekniikalla saadaan siirrettyä jopa 128kb/s, mutta koska laskutus on minuuttiperusteista, ei ISDN sovi kuin harvoin käyttävän yksityisen henkilön liittymistavaksi. Sitä käytetään kuitenkaan pienempien yrityksien nettiyhteyksiin tai esimerkiksi suurempien lähiverkkojen yhdistämisen varavaihtoehdoksi.
xDSL-yhteys toimii siis kiinteän puhelinverkon kautta. Tilaajan päähän puhelinpistokkeeseen asennetaan xDSL-modeemi, johon kytketään normaalilla verkkokortilla varustettu tietokone joko suoraan tai mahdollisesti jakosuotimen kautta. Analogiset laitteet kuten puhelin ja faksi kytketään verkkoon analogiasovittimien avulla. xDSL-yhteys on koko ajan auki, mutta puhelinta voi silti käyttää samanaikaisesti (paitsi HDSL:ssa). xDSL-yhteyden nopeuteen ei vaikuta muiden käyttäjien määrä tai verkossa liikkuvan datan määrä, vaan käyttäjä saa aina saman ennustettavissa olevan yhteysnopeuden.
xDSL-modeemeissa käytetään kahta kilpailevaa modulaatiotekniikkaa: DMT (Discrete Multitone) ja CAP (Carrierless Amplitude Phase). Molemmat käyttävät samaa QAM-perustekniikkaa, mutta eri tavalla. DMT on näistä tehokkaampi, mutta CAP on halvempi ja helpompi toteuttaa.
Rajoituksia xDSL-yhteyksille on kuitenkin paljon. Nykyiset puhelinkaapelit ovat usein niin huonokuntoisia, että digitaalinen siirto ei niissä onnistu. Etäisyys puhelinkeskuksesta rajoittaa xDSL:n leviämistä kaikkein tehokkaimmin. Siirtonopeudet ovat riippuvaisia siirtoetäisyydestä siten, että lähellä keskusta voidaan saavuttaa jopa megabittien tai kymmenien megabittien nopeuksia sekunnissa, mutta mahdollinen nopeus laskee etäisyyteen verrannollisesti kunnes yhteys ei enää onnistu lainkaan. Niinpä xDSL-yhteyksiä onkin tarjolla lähinnä suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympäristössä.
ADSL (Asymmetric Digital Subscriber Line) Tällä hetkellä yleisimmin käytetty xDSL-tekniikka. ADSL on asymmetrinen eli nopeus verkosta tilaajalle päin on suurempi kuin tilaajalta verkkoon. ADSL-yhteyttä tarjoavat suomessa jo lähes kaikki suuremmat ISP:t, mutta ainoastaan Sonera ja Elisa omistavat puhelinverkkoja, joten muut palveluntarjoajat joutuvat maksamaan puhelinverkon käytöstä niille. ADSL-tekniikalla on mahdollista saavuttaa nopeudet tilaajalle 8 Mbps ja verkkoon 1,5 Mbps.
R-ADSL (Rate-Adaptive Digital Subscriber Line) Muunnos ADSL:stä. Saavutettavat yhteysnopeudet ovat lähes samat kuin ADSL:ssä, mutta R-ADSL ottaa myös huomioon linjan laadun ja etäisyyden ja valitsee yhteysnopeuden näiden perusteella.
ADSL Lite Hitaampi versio tavallisesta ADSL:stä, jossa tarvitaan vähemmän sovittimia tilaajan päässä. Hitaampi yhteys mahdollistaa suuremmat etäisyydet keskuksesta ja on siis saatavilla laajemmalla alueella kuin normaali ADSL. Saavutettavat nopeudet tilaajalle 1 Mbps ja verkkoon 512 kbps.
IDSL (ISDN Digital Subscriber Line) IDSL-yhteys käyttää osittain samaa tekniikkaa kuin ISDN ja se on yhtä nopea molempiin suuntiin (full duplex). IDSL-tekniikalla saavutetaan 144 kbps nopeus.
HDSL (High Bit-Rate Digital Subscriber Line) HDSL oli ensimmäinen kehitetty xDSL-tekniikka. Se on yhtä nopea molempiin suuntiin ja suurin saavutettava nopeus on 1,5 Mbps kahdella parilla ja 2 Mbps kolmella parilla. HDSL ei ole kovin hyvä tekniikka kotikäyttöön, koska se varaa koko taajuusalueen eikä samanaikainen puhelimen käyttö näin ollen ole mahdollista. Sitä käytetäänkin lähinnä etäpisteiden liittämiseen varsinaiseen verkkoon.
SDSL (Single-Line Digital Subscriber Line) Muunnelma HDSL:stä, joka vaatii vain yhden kupariparin, joten asennus- ja laitekustannukset ovat alhaisemmat. Se tarjoaa kuitenkin saman nopeuden kuin HDSL. Suomessa ainakin saunalahti tarjoaa asiakkailleen SDSL-yhteyttä.
Kuva 1. Saunalahden SDSL-palvelun kaavakuva [5]
VDSL (Very High Bit-Rate Digital Subscriber Line) Nopein xDSL-tekniikka. VDSL voi olla asymmetrinen, jolloin suurimmat nopeudet ovat 52 Mbps tilaajalle ja 2,3 Mbps verkkoon päin, tai symmetrinen, jolloin suurin nopeus on 34 Mbps. Suuri nopeus rajoittaa kuitenkin toimintaetäisyyttä.
Datan siirtämistä sähköverkossa on tutkittu jo lähes kymmenen vuoden ajan. Se tarjoaisi käyttäjälle ISDN:ää nopeamman yhteyden (parhaimmillaan 10 Mbps) alhaisilla kustannuksilla. Olemassa olevaan verkkoon tarvitsee käyttäjän päähän vain asentaa tietokoneen ja pistorasian väliin pistokemodeemi datan erottamiseksi sähkövirrasta. Sähköverkkoon liitettyjä sähkölaitteita voitaisiin myös ohjata sähköverkon kautta tulevalla ohjausdatalla. Kaikki olisi hyvin helppoa; laite on valmiina datasiirtoon kunhan sen sähköjohto on kytketty seinään.
Käyttäjän päähän asennettavan pistokemodeemin lisäksi myös operaattori tarvitsee kytkimen, joka yhdistää sähköverkon dataliikenteen runkoverkkoon j a toimii verkonhallinnoijana. Lisäksi on hankittava tukiasema, joka syöttää dataliikenteen runkoverkosta sähköverkkoon ja päinvastoin.
Suurin ongelma datan siirrossa sähköverkossa on verkon häiriöalttius. Sähköverkossa on paljon kohinaa ja heijastuksia, jotka vaikeuttavat erityisesti synkronista puheen siirtoa. Dataa voi siirtää myös asynkronisesti paketteina, joten sähköverkko sopii paremmin datan kuin puheen siirtoon. Toinen ongelma on se, miten tietoturva voidaan toteuttaa sähköverkossa.
Suomessa markkinat ovat kuitenkin jo nyt niin kilpaillut, että datansiirto sähköverkossa tulee tuskin saamaan kovin suurta suosiota, vaikka ongelmat saataisiinkin ratkottua. Tämä jää kuitenkin nähtäväksi siihen saakka kunnes ensimmäinen toimiva ratkaisu tuodaan markkinoille, arviolta 2-5 vuoden päästä.
Kuva 1. Dataa sähköpistokkeesta [11]
HTVi:n tarjoama Motorolan kaapelimodeemi pystyy 30 Mbps vastaanottoon ja 768 kbps lähetykseen, mutta todellisuudessa vastaanotettavan datan nopeus on noin 0,5-1,0 Mbps. Tämä johtuu siitä, että kaapelimodeemi on jaettu alueisiin, jotka jakavat tiedonsiirto kapasiteetin keskenään. Kuvassa 1 näkyy miten tekniikka on jaoteltu HTVi:n kaapeliverkossa [3] [4].
Kuva 2. HTVi:n kaapelimodeemi tekniikan kaavakuva.[3]
Nykypäivän trendinä kuitenkin näyttää olevan visioida tulevaisuutta ainoastaan langattomina päätelaitteina, joita voitaisiin käyttää aivan missä tahansa ja joiden palveluita voitaisiin räätälöidä paikan ja käyttäjän mukaan. UMTS-tekniikka käytännössäpystyykin siirtonopeudeltaan jo toteuttamaan nämä speksit, mutta nähtäväksi jää, että riittääkö sen siirtonopeus korvaamaan kiinteät yhteydet.
wLAN tekniikka on puolestaan kehitetty käytettäväksi lähinnä toimiston sisällä, eikä esimerkiksi bussissa kotimatkalla. Siirtonopeudet ovat kuitenkin vaikuttavia, ja käyttötarkoituskin tuleekin varmasti olevan eroava UMTS-tekniikan kanssa - wLAN voisi hyvinkin yleistyä suurempien datasiirtojen tapauksessa esimerkiksi kannettavien tietokoneiden yhteystapana.
Kuva 3. wLAN tekniikka [17]
Toimistokäyttöön suunnitellun wLANin siirtonopeudet ovat yhdestä Mb:stä sekunnissa aina 11 Mb:heen saakka riippuen etäisyydestä lähimpään wLAN-keskittimeen. wLANin suuri datansiirtokyky perustuukin siihen, että se toimii erittäin suurilla taajuuksilla jossa vapaata ilmakaistaa löytyy radioilta ja muilta langattomilta laitteilta. Samasta syystä johtuen wLANien kantokyky onkin mitattavissa vain sadoissa metreissä - suuritaajuiset aallot vaimenevat matalataajuisia huomattavasti nopeammin.
wLANin verkko rakentuu keskittimiä ympäröivistä soluista, jotka muodostavat matkapuhelinten tapaan kentän johonkin rajatulle alueelle, esimerkiksi yhteen rakennukseen. Käytännössä kannettavan tietokoneen liikkuessa toisen solun alueelta toiselle, se siirtyy aliverkosta toiseen. Tämän takia jokaiselle koneelle määritellään oma oikea osoite, joka osaa ohjata viestit koneen vaihtuvalle virtuaaliosoitteelle - tämä toimintoa kutsutaan roamingiksi.
wLANin suorituskyky riittää tällä hetkellä useimpien toimistosovellusten toimintaan, mutta sen suurin etu on liikkuvuudessa - wLANin kantosignaali voi yltää parhaimmillaan jopa 500 metriin. Tämä riittääkin vallan mainiosti toimistokäyttöön. Ehkä tulevaisuudessa asuntoyhtiötkin hankkivat oman wLAN verkon asukkailleen yhteiseen käyttöön kun taas lähiverkosta Internetiin liittyminen toteutetaan säästäen yhteisellä kiinteällä linjalla.
wLAN-keskittimien hinnat pyörivät 5000-10000 markan tietämillä wLAN-korttien hintojen pyöriessä 2000 markan molemmin puolin.
UMTS pohjautuu perusverkkoratkaisultaan GSM:ään ja radioteknologialtaan Euroopassa WCDMA:han, USA:ssa kehitellään omaa kilpailevaa CDMA2000-tekniikkaa. CDMA (Code Division Multiple Access) perustuu hajaspektriin eli signaalin levittämiseen usealle taajuuskanavalle, jolloin myös salakuunteleminen vaikeutuu. WCDMA (Wideband Code Division Multiple Access) toimii nimensä mukaisesti laajalla taajuusalueella ja mahdollistaa siten suuren siirtonopeuden. Se eroaa GSM:stä siten, että kaikki käyttäjät ovat samalla taajuusalueella ja yksittäinen käyttäjä tunnistetaan joukosta tietyn koodin perusteella.
Yhdelle maantieteelliselle alueelle mahtuu neljä kilpailevaa UMTS-verkkoa ja ilmeisesti suomessa ne kaikki aiotaan ottaa käyttöön. Ensimmäiset Eurooppalaiset UMTS-verkot aloittavat toimintansa vuonna 2002 ja järjestelmän ennustetaan olevan laajassa käytössä vuonna 2005. UMTS:n palveluja ei standardoida etukäteen vaan ne kehittyvät tulevina vuosina kysynnän mukaan ja jokainen palveluntarjoaja saa itse päättää minkälaisia palveluja he haluavat asiakkailleen tarjota.
UMTS:iin siirtyminen tapahtuu luultavasti asteittain. Välivaiheena ennen UMTSia tulee käyttöön ainakin GSM-verkossa toimiva GPRS, jota on kuvailtu "kolmannen sukupolven matkaviestimeksi toisen sukupolven verkossa".
Radiolinkkilähettimien käyttöön tarvitaan aina lupa, jotta Telehallintokeskus voi tarkastaa ettei lähetin aiheuta ylimääräisiä häiriötä. Suomessa käytettävissä olevilla taajuuksilla [15] saavutetaan digitaalisella radiolinkillä 2-155 Mbit/s tiedonsiirtonopeus.
Radiolinkkiyhteys vaatii kuitenkin asiakkaalta huomattavaa sijoitusta vastaanottolaitteisiin, mutta radiolinkkiyhteys tarjoaa kuitenkin enemmän kaistanleveyttä kuin kupariyhteys.
Yksi satelliitti pystyy peittämään noin kolmanneksen maanpinnasta, eli yhdellä satelliitilla saadaan palveltua monta asiakasta. Teoriassa saataisiin koko maanpinta peitettyä kolmella satelliitilla. Saman peittävyyden saaminen kaapeleiden tai maanpäällisten radiolähettimien avulla vaatisi laajan ja kalliin verkon. Tiedonsiirto satelliitti verkoissa perustuu digitaaliseen tv-lähetystekniikkaan (DVB = Digital Video Broadcasting), jonka seurauksena laitteet tähän on jo valmiina ja näin säästytään laitteistokustannuksilta. Datasiirrossa IP paketit lähetetään DVB paketin sisällä. Vastaanottajan PC-kortti demoduloi valitun signaalin ja kokoaa IP paketit uudelleen ja identifioi niiden osoitteet.
Satelliittiyhteyksien toteuttamiseen on tällä hetkellä kaksi mahdollisuutta. Vanhempi tapa(kuva 2.) on muodostaa datayhteys palveluntarjoajalle lankalinjoja pitkin (esim. modeemi tai ISDN) ja asiakkaalle tuleva data tulee satelliitin välityksellä. Uudempi tapa (kuva 3.) on kaksisuuntainen satelliittilautanen, mikä pystyy lähettämään ja vastaanottamaan dataa. Kummatkin tavat ovat tällä hetkellä käytössä.
Kuva 4. Vanha tekniikka [1]
Kuva 5. Uusi tekniikka [2]
Käytännössä eri yhteystapoja käytetään kuitenkin yhdistettynä. Puhelinyhtiötkin ovat rakentaneet runkoverkkonsa yhdistämistavat eri tekniikoilla kuin viimeisen mailin tekniikat. Tulevaisuus onkin luultavasti muuttumassa jokaisen omasta linjasta yhteisiin. suurempikaistaisiin yhteystapoihin. Kuvassa 6 yhteystapa tekniikan avulla onkin oikeallepäin yhteinen, jolloin linjan hankkiminen on halvempaa. Alaspäin yhteystavasta on kuvattu puolestaan normaali totuttu jokaisen oma yhteysliitäntätyyli.
Kuva 6. Yhteyden jakaminen
Nykyään rakennettaviin uusiin taloihin rakennetaan kuitenkin valmiiksi oma lähiverkko, jolloin itse taloyhtiö omistaisikin jo osan viimeisen mailin verkosta. Tällöin taloyhtiö voisi hankkia keskitetysti nopeamman yhteyden ja jakaa sen taloyhtiön asukkaille. Taloyhtiön hankkima yhteinen linja voidaan joko vuokrata teleoperaattorilta tai hankkia esimerkiksi jokin nopea xDSL-liittymä taloon johon kiinteää kaapelia ei ole saatavissa. Yhteys taloyhtiöstä eteenpäin voidaan myös muodostaa edellä käsitellyillä tavoilla satelliitin, sähköverkon tai radiolinkin kautta.
Vanhoissa taloissa, joissa sisäisen lähiverkon rakentaminen jälkikäteen voi olla hyvinkin kallista, sisäinen verkko voitaisiin toteuttaa myös langattomana wLANin avulla - wLANia voidaan nimittäin käyttää aina 500 metrin etäisyydellä keskittimestä, jolloin se soveltuu erinomaisesti tällaiseen käyttötarkoitukseen.
Taulukko 1. Käytössä olevien tekniikoiden vertailu
| Laite | Liittyminen | Käyttömaksu suhteessa nopeuteen | Nopeus (teoreettinen nopeus) | Saatavuus |
| Modeemi ja ISDN | halpa | kallis | hidas (28.8-128 kbps) | kaikkialla |
| xDSL | kallis | keskiverto | nopea (256 kbps-8 Mbps) | kaupunkialueilla |
| Kaapelimodeemi | halpa | halpa | nopea (0,5-30 Mbps) | kaapeli-tv:n jakoalueilla |
| Satelliitti | hyvin kallis | keskiverto (1) | nopea (2-4 Mbps) | kaikkialla |
| wLAN | kallis | halpa | nopea (1-10 Mbps) | harvoilla rajoitetuilla alueilla |
| Radiolinkki | kallis | kallis | nopea (2-155 Mbps) | harvoilla rajoitetuilla alueilla |
Yleisesti katsoen perinteiset modeemi- ja ISDN-tavoissa liittyminen on suhteellisen halpaa, mutta käyttö on aikaperusteista ja huomattavan hidasta, jonka takia tämänkaltainen yhdistämistapa sopisi satunnaisille käyttäjille, mutta on vertailtavallemme ryhmälle huono. Tällä hetkellä myös kaapelimodeemi ja xDSL on varteenotettavia vaihtoehtoja, jos haluaa dedikoidun yhteyden. Mutta etenkin kaapelimodeemin käyttöalue on hyvin rajattu - vain ne, joilla on kaapeli-tv -yhteys, voivat hankkia sellaisen. Myös xDSL-tekniikoilla yhteys voidaan toteuttaa käytännössä vaan taajamissa - signaalia joudutaan vahvistamaan kovin usein, jolloin sen vetäminen harvaanasutulle seudulle on kustannussyistä järjetöntä. Yhteyden jakamista ajatellen myös satelliitti- ja radioyhteys pystyvät tasapäiseen kilpailuun muita tekniikoita vastaan. Vaikka niissä alkukustannukset (laitteet, liittymismaksut jne.) ovatkin muita huomattavasti kalliimpia, saadaan niillä kaista muita tekniikoita leveämmäksi. Nämä voisivatkin toimia hyvin harvaanasutuilla seuduilla yhteisliitäntätapana, kun taas taajamissa operaattoreilta suoran kaapelin vuokraaminen on varmasti kustannustehokkaampaa.
Luultavasti erilaisten viimeisen mailin teknisten toteuttamistapojen kirjo tuleekin tulevaisuudessakin pysymään suurena. Erilaiset tekniikat sopivat nimittäin erilaisille käyttökohteille - taajama-alueille ei varmasti ole järkevää rakentaa satelliittiyhteyksiä, kun taas maaseudulle sellaisen toteuttaminen voi olla muita tapoja huomattavasti järkevämpää. Kaupunkialueilla taas kaapelimodeemi tai xDSL ovat tämän hetken parhaita vaihtoehtoja, mutta muualla näitä tekniikoita ei voida hyödyntää. Tekniikat tulevatkin siis varmasti kilpailemaan keskenään pitkälle, joka onkin erittäin terveellistä teknologian parantumisen ja yleistymisen nopeutumiseksi.
Kun vielä otetaan huomioon langattomien päätelaitteiden kasvu, on tulevaisuudessa Internetiin käytännöllisiä kytkeytymistapoja huomattavasti enemmän kun tänä päivänä. Nopeudellisesti langattomat UMTS-päätelaitteet eivät kuitenkaan syrjäytä perinteisiä tietokoneita, ja monet ihmiset omistavatkin varmasti erilaisia Internet-päätelaitteita, jotka voidaan synkronoida esimerkiksi bluetooth-tekniikan avulla. Jäämmekin siis innolla odottamaan tulevaisuutta ja seuraamaan sekä langattomien Internet-päätelaitteiden, että myös perinteisten kiinteiden linjojen teknisten toteutumistapojen sekä itse Internet käyttäjäkunnan laajentumista.