TEKNILLINEN KORKEAKOULU

Sähkötekniikan osasto

S-38.116 Teletietotekniikka

TMN -verkonhallinta

Jari Juntunen

37790W

S N

Internet: Jari.Juntunen@hut.fi

Sisällysluettelo

Symboli- ja lyhenneluettelo

ATM Asynchronous transfer mode, asynkroninen toimintamuoto

BML Business management layer, liiketoiminnan hallintakerros

CMIP Common management information protocol, hallintatietoprotokolla

- OSI-mallin sovelluskerroksen protokolla, jonka avulla voidaan käyttää yleisiä hallintatietopalveluja

CMISE Common management information service element, hallinnan tietopalveluelementti

- OSI-mallin sovelluskerroksen palveluelementti, joka tarjoaa yleiset palvelut vuorovaikutteista verkonhallintatiedon siirtoa varten

DCF Data communication function, tiedonsiirtotoiminto

DCN Data communication network, TMN:n datasiirtoverkko

EML Element management layer, verkkoelementin hallintakerros

ITU-T International Telecommunication Union Telecommunication Standardization Sector, kansainvälisen teleliiton telestandardisointisektori

MCF Message communication function, sanomanvälitystoiminto

MD Mediation device, sovituslaite

MF Mediation function, sovitustoiminto

MIB Management information base, hallintatietokanta

NE Network element, verkkoelementti

NEF Network element function, verkkoelementin toiminto

NML Network management layer, verkonhallintakerros

OS Operations system, hallintajärjestelmä

OSF Operations systems function, hallintajärjestelmän toiminto

OSI Open systems interconnection, avointen järjestelmien yhteenliittäminen

QA Q adaptor, Q-sovitin

QAF Q adaptor function, Q-sovittimen toiminto

QOS Quality of service, palvelun laatu

SDH Synchronous digital hierarchy, synkroninen digitaalinen hierarkia

SMK Shared management knowledge, jaettu hallintatieto

SML Service management layer, palvelunhallintakerros

TMN Telecommunications Management Network, telehallintaverkko

WS Workstation, työasema

WSF Workstation function, työasematoiminto

1. Johdanto

Verkonhallinnan tarkoituksena on tietoliikenneresurssien määrittely ja kontrollointi päämääränä tarjota tietoa verkkoelementeistä nopeasti ja taloudellisesti niin, että käyttäjän suorituskykyvaatimukset täytetään [Erfani 1995]. Monitoimittajaympäristö, kansainvälinen lainsäädäntö ja useat eri teknologiat vaikuttavat siihen, että verkonhallintaan on otettava strukturoitu lähestymistapa, joka ei ole riippuvainen käytetyistä teknologioista tai palveluista. Perinteisesti verkonhallintajärjestelmät ovat olleet erillisiä järjestelmiä, joiden välillä on ollut hankala vaihtaa tietoa. Tämä on johtanut siihen, että ne ovat olleet kalliita ylläpitää ja käyttää.

Verkonhallinnan tehostaminen on jatkossa entistä tärkeämpää, koska SDH:n, ATM:n ja langattomien teknologioiden mukanaan tuomat uudet palvelut vaativat entistä monipuolisempia ja joustavampia toimintoja myös verkonhallinnalta. Verkonhallintaa ei siis voida suunnitella vain yhtä teknologiaa silmällä pitäen, vaan sen pitää tarjota avoin rakenne, jolla mahdollistetaan useiden verkonhallintajärjestelmien ja tietoliikennelaitteiden välinen yhteistoiminta.

Kuinka pystytään hallitsemaan laajaa tietoliikenneverkkoa, joka koostuu erilaisista laitteista ja palveluista? Yksi vastaus tähän kysymykseen on telehallintaverkko (Telecommunications Management Network, TMN) [M.3010]. Samoilla teknologioilla, joita käytetään uusien palvelujen tuottamiseen, voidaan suunnitella myös uusia verkonhallintatoimintoja. Telehallintaverkossa nämä toiminnot voidaan ajatella ohjelmistopohjaisiksi sovelluksiksi, jotka on hajautettu eri puolille tietoliikenneverkkoa. Näillä sovelluksilla on hyvin määritelty arkkitehtuuri, standardoidut rajapinnat ja protokollat.

2. Telehallintaverkko

Kansainvälinen tietoliikennestandardeja asettava järjestö ITU-T on määritellyt suosituksessaan [M.3010] yleiset arkkitehtuurivaatimukset telehallintaverkolle (Telecommunications Management Network, TMN). TMN:n pääperiaatteena on tarjota perusrakenne erilaisten televerkkojen ja -palvelujen hallintaan. Hallintajärjestelmä ja hallittava järjestelmä kommunikoivat keskenään tarkasti määriteltyjen standardoitujen rajapintojen avulla. Määritelmän mukaan TMN on käsitteellisesti erillinen verkko, joka on liitetty useasta kohdasta tietoliikenneverkkoon. TMN vaihtaa tietoa tietoliikenneverkon kanssa ja kontrolloi sitä. TMN:n suhde hallittavaan tietoliikenneverkkoon esitetään kuvassa 1.

Click here for Picture

Kuva 1. TMN:n suhde tietoliikenneverkkoon [M.3010].

OSI-järjestelmänhallinnan palveluja ja yhteyskäytäntöjä, mitkä on määritelty X.700-sarjan suosituksissa, käytetään osana TMN-verkonhallintaa. Vaikka OSI-järjestelmänhallinta ei ole osa TMN:ää, sen sisältämät konseptit ovat niin kiinteästi yhdistetyt TMN:ään, että on mahdotonta ymmärtää TMN:ää ilman OSI-verkonhallinnan perustietämystä [Glitho 1995].

TMN-arkkitehtuuri jaetaan kolmeen osaan:

toiminnallinen

rakenteellinen

tieto

2.1 Toiminnallinen arkkitehtuuri

TMN määrittelee tavat siirtää ja käsitellä tietoliikenneverkon hallintatietoa. Toiminnallinen arkkitehtuuri (functional architecture) perustuu useisiin toimintolohkoihin (function blocks). Toimintolohkot tarjoavat yleiset toiminnot, jotka mahdollistavat hallintatoimintojen suorittamisen. Tiedonsiirtotoimintoa (DCF) käytetään toimintolohkojen väliseen tiedonsiirtoon. Toimintolohkoparit, jotka vaihtavat hallintatietoa keskenään, ovat erotetut toisistaan referenssipisteillä (reference points). Toimintolohkojen tarjoamat toiminnot kuvataan toiminnallisilla komponenteilla (functional components). Toimintolohko koostuu toiminnallisista komponenteista.

2.1.1 Toimintolohkot

TMN koostuu viidestä erityyppisestä toimintolohkosta. Jotkut toimintolohkot sisältävät toimintoja, jotka eivät kuulu TMN:n piiriin.

Hallintajärjestelmän toiminto (OSF) käsittelee tietoliikenteen hallintaan liittyvää tietoa. Päämääränä on tietoliikennetoimintojen ja hallintatoimintojenkin monitorointi, koordinointi ja kontrollointi.

Verkkoelementin toiminto (NEF) kommunikoi TMN:n kanssa tarkoituksenaan olla monitoroituna ja kontrolloituna. Se tarjoaa tietoliikenne- ja tukitoiminnot, jotka hallittavana oleva tietoliikenneverkko tarvitsee. Verkkoelementin toiminto sisältää myös hallinnan kohteena olevat tietoliikennetoiminnot. Nämä toiminnot eivät ole osa TMN:ää, mutta verkkoelementin toiminto esittää ne TMN:lle. Se osa verkkoelementtiä, joka tarjoaa tämän esityksen TMN:n tueksi, on osa TMN:ää, kun taas tietoliikennetoiminnot ovat TMN:n ulkopuolella.

Työasematoiminto (WSF) tarjoaa keinot tulkita hallintatieto sen käyttäjälle. Se sisältää myös liittymän loppukäyttäjälle. Käyttöliittymän toiminnot eivät kuulu standardoinnin piiriin.

Sovitustoiminto (MF) toimii tiedonvälittäjänä hallintajärjestelmän toiminnon ja yhden tai useamman verkkoelementin tai Q-sovittimen toiminnon välillä varmistaakseen, että tieto on yhdenmukaista siihen liitettyjen toimintolohkojen odotusten kanssa. Tämä saattaa olla tarpeellista, koska tiedon puitteet, joita eri kommunikoivat toimintolohkot tukevat, voivat olla erilaisia samassa referenssipisteessä. Sovitustoimintolohkot voivat tallentaa, sovittaa, suodattaa ja tiivistää tietoa.

Q-sovittimen toimintoa (QAF) käytetään yhdistämään TMN:ään kuuluvia ja siihen kuulumattomia kokonaisuuksia, jotka ovat verkkoelementin toimintolohkon tai hallintajärjestelmän toimintolohkon kaltaisia. Q-sovittimen vastuulla on muunnos TMN:ään sisältyvän ja ulkopuolisen referenssipisteen välillä.

2.1.2 Referenssipisteet

Referenssipisteet kuvaavat kahden toimintolohkon välistä tiedonvaihtoa [Glitho 1995]. Referenssipisteluokat, jotka merkitään pienillä kirjaimilla, esitetään seuraavassa:

q-referenssipisteet kuvaavat loogista osaa tiedonvaihdosta hallintajärjestelmän, Q-sovittimen, sovitustoiminnon ja verkkoelementin toimintolohkojen välillä. q-referenssipisteet jaetaan q3- ja qx-referenssipisteisiin.

f-referenssipisteet sijaitsevat työasematoiminnon ja hallintajärjestelmän toiminnon välillä tai työasema- ja sovitustoiminnon välillä.

x-referenssipisteet sijaitsevat kahden eri TMN:ään kuuluvan hallintajärjestelmän toiminnon välillä.

g-referenssipisteet sijaitsevat TMN:n ulkopuolella työasematoiminnon ja käyttäjän välillä. Ne eivät kuulu TMN:ään, vaikka välittävätkin siihen liittyvää tietoa.

m-referenssipisteet sijaitsevat TMN:n ulkopuolella, Q-sovittimen toiminnon ja TMN:ään kuulumattoman kokonaisuuden välillä.

2.2 Rakenteellinen arkkitehtuuri

Rakenteellinen arkkitehtuuri (physical architecture) kuvaa, kuinka toiminnallisessa arkkitehtuurissa määritellyt toimintolohkot toteutetaan rakennuslohkoilla (building blocks) ja kuinka referenssipisteet toteutetaan rajapinnoilla (interfaces).

Click here for Picture

Kuva 2. Esimerkki rakenteellisesta arkkitehtuurista [M.3010].

2.2.1 Rakennuslohkot

Hallintajärjestelmä (OS) on systeemi, joka toteuttaa hallintajärjestelmän toiminnot. Hallintajärjestelmä voi lisäksi tarjota sovitustoimintoja, Q-sovittimen toimintoja ja työasematoimintoja.

Sovituslaite (MD) on laite, joka suorittaa sovitustoiminnot. Sillä liitetään Qx-rajapinnalla varustettu verkkoelementti sellaiseen hallintajärjestelmään, joka edellyttää Q3-rajapintaa. Se voi lisäksi toteuttaa hallintajärjestelmän ja Q-sovittimen toimintoja sekä työasematoimintoja. Sovituslaitteet voidaan toteuttaa ketjutettujen laitteiden hierarkiana.

Q-sovitin (QA) on laite, joka kytkee Qx- tai Q3-rajapintoihin sellaiset verkkoelementit tai hallintajärjestelmät, joilla ei ole TMN:n kanssa yhteensopivia rajapintoja.

Tietoliikenneverkko (DCN) on tiedonsiirtoverkko, joka tukee tiedonsiirtotoimintoa. Tietoliikenneverkko toteuttaa OSI-kerrokset 1-3. Jokaiseen toiminnalliseen komponenttiin, jolla on fyysinen rajapinta, liittyy sanomanvälitystoiminto (MCF). MCF koostuu protokollapinosta, jonka avulla toimintolohkot voidaan yhdistää tiedonsiirtotoimintoihin. Sanomanvälitystoiminnot voivat suorittaa protokollamuunnoksen, kun toimintolohko yhdistetään erityyppisiin rajapintoihin.

Tiedonsiirtolaitteen käsittävä verkkoelementti (NE) suorittaa verkkoelementin toiminnot. Se voi lisäksi sisältää muita toimintolohkoja riippuen toteutusvaatimuksista.

Työasema (WS) on järjestelmä, joka suorittaa työasematoiminnon. Työasematoiminnot muuttavat f-referenssipisteessä olevan tiedon näytettävään muotoon g-referenssipisteessä ja päinvastoin [Black 1995]. Työasematoiminto voi olla hajautettu.

2.2.2 Yhteentoimiva rajapinta

Jotta kaksi tai useampaa TMN:n rakennuslohkoa voisivat vaihtaa hallintatietoa keskenään, ne täytyy yhdistää toisiinsa tiedonsiirtoväylällä. Kunkin elementin täytyy tukea samanlaista rajapintaa tiedonsiirtoväylään. Yhteentoimiva rajapinta (interoperable interface) määrittelee tiedonsiirtoon käytettävän protokollan ja sanomat. Transaktioihin perustuvien rajapintojen käyttö pohjautuu oliokeskeiseen (object oriented) näkemykseen tiedonsiirrosta. Tämän takia kaikki sanomat liittyvät olioiden käsittelyyn.

Rajapinnan sanomakomponentti tarjoaa yhteisen mekanismin tietomallissa määriteltyjen olioiden hallintaan. Osana jokaisen olion määrittelyä on lista hallintotoimenpiteistä, joita kyseiselle oliolle voidaan suorittaa. Lisäksi on yleisiä sanomia, jotka ovat samanlaisia useille hallittaville olioille.

Kuva 2 esittää, kuinka useita rakennuslohkoja on yhdistetty toisiinsa yhteentoimivilla rajapinnoilla.

2.2.3 Rajapinnat

Rajapinnat määräävät, millä tavalla hallintajärjestelmät vaikuttavat toisiinsa. Rakennuslohkojen toiminnallisuutta ei haluta standardoida, koska toimenpide rajoittaisi tuotteiden tarjontaa. Rajapintojen standardointi riittää rakennuslohkojen keskinäiseen toimimiseen, kunhan protokollat on määritelty niin hyvin, että sovellukset voivat kommunikoida keskenään. [Glitho 1995]

Q-rajapintoja on kahdenlaisia: Q3 ja Qx. Q3 on rajapinnoista tärkein ja täydellisimmin määritelty. Se yhdistää

hallintajärjestelmän ja verkkoelementin

hallintajärjestelmän ja Q-sovittimen

hallintajärjestelmän ja sovituslaitteen

kaksi hallintajärjestelmää, jotka kuuluvat samaan TMN:ään.

Qx-rajapinta sisältää vähemmän toimintoja kuin Q3. Tällä hetkellä ei ole määritelmiä toiminnoista, joita Qx:n täytyy tukea. Qx:ää käytetään Qx-rajapintaa tukevan verkkoelementin yhdistämiseen sovitinlaitteeseen.

F-rajapintaa sovelletaan f-referenssipisteissä työaseman liittämiseksi hallintajärjestelmään tai sovituslaitteeseen.

X-rajapintaa käytetään kahden hallintajärjestelmän välillä, jotka kuuluvat eri TMN:iin, tai TMN:n hallintajärjestelmän ja TMN:ään kuulumattoman hallintajärjestelmän välillä. X-rajapinnat ovat saaneet merkittävää huomiota. Tähän mennessä niitä koskevia määritelmiä on tehty hyvin vähän, koska ne ovat niin monimutkaisia. [Glitho 1995]

2.3 Tietoarkkitehtuuri

Tietoarkkitehtuuri (information architecture) kuvaa oliokeskeisen lähestymistavan transaktiopohjaiseen tiedonvaihtoon. Manageri-agentti ja muita OSI:n systeeminhallintaan liittyviä käsitteitä esitetään tietoarkkitehtuurin yhteydessä.

2.3.1 Oliokeskeinen lähestymistapa

Jotta hallittavien resurssien määrittely olisi tehokasta, TMN-metodologi käyttää hyväksi OSI:n systeeminhallintaperiaatteita, jotka perustuvat oliokeskeiseen periaatteeseen.

Hallintajärjestelmät vaihtavat tietoa, joka on mallinnettu hallittavina olioina. Hallittavat oliot ovat käsitteellisiä kuvauksia resursseista, joita hallitaan tai jotka ovat olemassa tiettyjen hallintatoimintojen tukemiseksi. Hallittava olio on käsitteellinen kuvaus sellaisesta resurssista, joka esittää sen ominaisuudet hallinnasta nähtynä. Hallittava olio saattaa myös esittää resurssien välistä suhdetta tai resurssien yhdistelmää.

On huomattava, että oliokeskeiset periaatteet koskevat tiedon mallintamista ja että ne eivät rajoita tietoliikennehallintajärjestelmän sisäistä toteuttamistapaa.

Hallittava olio määritellään seuraavasti [M.3010]:

attribuutit, jotka näkyvät sen rajalla

hallintatoiminnot, jotka voidaan kohdistaa siihen

käyttäytyminen, joka ilmenee vastauksena hallintatoimintoihin tai reaktiona muun kaltaisiin ärsykkeisiin

ilmoitukset, joita se lähettää

2.3.2 Manageri-agentti-käsite

Tietoliikenneympäristön hallinta on tiedonkäsittelysovellus. Koska hallittava ympäristö on hajautettu, verkonhallinta on hajautettu sovellus. Tämä käsittää hallintatiedon vaihdon hallintaprosessien välillä, minkä tarkoituksena on erilaisten fyysisten ja loogisten verkkoresurssien monitorointi ja kontrollointi. Tiettyyn hallintayhteyteen hallintaprosessit ottavat yhden kahdesta mahdollisesta roolista. Manageri-agentti-käsite, jota TMN:n yhteydessä käytetään, perustuu suosituksen [X.701] määritelmiin:

Managerin rooli on hajautetun sovelluksen osa, joka jakaa hallintatoimintaohjeita ja vastaanottaa ilmoituksia.

Agentin rooli on sovellusprosessin osa, joka hallitsee yhteyteen liittyviä hallittavia olioita. Agentin roolina on vastata managerin antamiin määräyksiin. Se antaa managerille myös kuvan olioista ja lähettää ilmoitukset, jotka vastaavat näiden olioiden käyttäytymistä.

Click here for Picture

Kuva 3. Managerin ja agentin välinen toiminta ja niiden suhde hallittaviin olioihin ja resursseihin [X.701].

Kuvassa 3 havainnollistetaan managerin ja agentin sekä hallittavien olioiden ja resurssien välistä suhdetta.

Managerien ja agenttien välillä on "monesta moneen" -yhteys, koska

yksi manageri voi vaihtaa tietoa usean agentin kanssa; tässä tapauksessa se sisältää useita managerin rooleja, kun se on yhteydessä vastaaviin agentin rooleihin

yksi agentti voi vaihtaa tietoa usean managerin kanssa; tässä tapauksessa se sisältää useita agentin rooleja, kun se on yhteydessä vastaaviin managerin rooleihin.

Agentti saattaa hylätä managerin määräyksen useasta eri syystä. Managerin on tämän takia varauduttava agentin negatiiviseen vastaukseen.

Hallintatiedon välitys managerin ja agentin välillä tapahtuu hallinnan tietopalveluelementtien (CMISE) [X.710] ja hallintatietoprotokollan (CMIP) [X.711] avulla.

Hallintasanomia vastaanottava agentti on vastuussa hallintatoimintojen toteuttamisesta. Sitä tapaa, millä agentin tulee välittää hallintajärjestelmän antamat määräykset hallittaville resursseille, ei ole standardoitu. Tämä asia on jokaisen järjestelmätoimittajan päätettävissä.

2.3.3 Jaettu hallintatieto

Pystyäkseen vaikuttamaan toisiinsa kommunikoivilla hallintajärjestelmillä pitää olla yhteisymmärrys ainakin seuraavista tiedoista:

tuetut protokollat

tuetut hallintatoiminnot

tuetut hallittavat olioluokat

olemassa olevat olio-ilmentymät

sisältöriippuvuussuhteet olioiden välillä

Näitä tietoja kutsutaan jaetuksi hallintatiedoksi (shared management knowledge, SMK) [X.701].

Hallintatietokanta (MIB) sisältää järjestelmään kuuluvat hallittavat oliot.

2.4 Hallintakerrokset

TMN jaetaan viiteen hallintakerrokseen (management layers) [M.3010]:

verkkoelementti (NE)

verkkoelementin hallinta (EML)

verkonhallinta (NML)

palvelunhallinta (SML)

liiketoiminnan hallinta (BML)

Verkkoelementin kerrokseen kuuluvat verkkoelementtien perustoiminnot.

Verkkoelementin hallintakerros hallitsee jokaista verkkoelementtiä erikseen ja hyödyntää verkkoelementin kerroksen toimintoja. Tällä kerroksella on verkkoelementtimanagereita, joiden tehtävänä on kontrolloida ja kerätä tietoa yksittäisistä verkkoelementeistä. Ne tarjoavat myös sovitustoiminnon verkonhallintakerrokselle, joka näin voi olla vuorovaikutuksessa verkkoelementteihin.

Verkonhallintakerroksen vastuulla on kaikkien sen hallinta-alueeseen kuuluvien yksittäisten verkkoelementtien ja niistä muodostuvien kokonaisuuksien hallinta. Verkonhallintakerros hallitsee verkkoa kokonaisuutena ja tarjoaa palvelunhallintakerrokselle sen tarvitsemat tiedot verkosta.

Palvelunhallintakerros on vastuussa palveluista, joita tarjotaan asiakkaille. Sen tehtävänä on kerätä tietoa palvelun laadusta (QOS), toimia yhteistyössä verkonhallintakerroksen ja liiketoiminnan hallintakerroksen kanssa sekä antaa asiakkaiden tarvitsemia tilastotietoja verkon palveluista.

Liiketoiminnan hallintakerros on osa yrityksen hallintoa. Sopimukset operaattoreiden kanssa voidaan tehdä tällä kerroksella.

Eri hallintakerroksien hallintajärjestelmätoiminnot liitetään toisiinsa q3-referenssipisteiden välityksellä. Hallintakerrokset ovat loogisia, koska laitteistototeutus ei välttämättä vastaa niitä. Loogisesti eri kerroksilla sijaitsevat ohjelmistokomponentit voivat olla sijoitettuina samaan laitteistokomponenttiin [Shrewsbury 1995].

2.5 Toiminnalliset alueet

ITU-T on määritellyt viisi toiminnallista aluetta, joihin verkonhallinta voidaan jakaa [X.700]. Tätä samaa jakoa käyttävät myös muut standardointijärjestöt sekä verkonhallintajärjestelmien valmistajat. Seuraavassa esitetään toiminnalliset alueet ja niiden tärkeimmät tehtävät.

Vianhallinta (fault management) käsittää hallittavassa verkossa olevien vikojen havaitsemisen, eristämisen ja korjaamisen. Vianhallinta sisältää

vikalokien ylläpidon

toimenpiteiden suorittamisen vikahavaintojen perusteella

diagnostiikkatestien tekemisen vikojen seuraamiseksi ja yksilöimiseksi

vikojen korjaamisen.

Konfiguraation hallintaa (configuration management) käytetään niin fyysisten kuin loogistenkin olioiden käsittelyyn ja yksilöimiseen. Se sisältää toiminnot hallittavien olioiden luontiin, alustamiseen ja poistamiseen. Se tarjoaa myös mahdollisuudet olioiden attribuuttien arvojen asettamiseen ja lukemiseen. Oleellisena osana siihen kuuluu nimien liittäminen hallittaviin olioihin. Se kerää tietoa järjestelmässä tehtävistä toiminnoista ja huomaa muutoksen järjestelmän tilassa.

Laskennan hallinta (accounting management) määrittelee sen, miten verkkoresurssien käytöstä aiheutuneet kustannukset huomioidaan. Sen avulla voidaan asettaa rajoituksia resurssien käytölle.

Läheisessä yhteydessä konfiguraation hallinnan ja vianhallinnan kanssa olevaa suorituskyvyn hallintaa (performance management) tarvitaan tietojen keräämiseen ja analysointiin verkon suorituskyvystä. Tähän liittyy seuraavia kysymyksiä:

Täyttääkö verkko sille asetetut suorituskykyvaatimukset?

Onko vasteaika kohtuullinen?

Onko verkko ylikuormitettu?

Käytetäänkö verkkoa tehokkaasti?

Turvallisuuden hallinta (security management) tarjoaa keinot käyttäjäoikeuksien hallintaan ja oikeusrikkomusten seurantaan.

3. Yhteenveto

Telehallintaverkon tarjoama arkkitehtuuri on hyvä perusta verkonhallintajärjestelmän rakenteelle. Se käyttää hyväksi OSI-järjestelmänhallinnan palveluja ja yhteyskäytäntöjä, jotka ovat kansainvälisesti standardoidut. Koska telehallintaverkkoa ei ole suunnattu yhtä teknologiaa varten, sitä voidaan soveltaa kulloinkin käytössä oleviin laitteisiin ja palveluihin. TMN ei kuitenkaan tarjoa käytännön ohjeita, kuinka hallintajärjestelmä tulisi toteuttaa. Koska ainoastaan Q3-rajapinnalle on tarkat määritelmät, muiden rajapintojen osalta eri valmistajien järjestelmät eivät välttämättä ole yhteensopivia.

Viitteet

[Black 1995] Black, U. 1995. Network Management Standards: SMNP, CMIP, TMN, MIBs, and Object Libraries, Second Edition. USA, McGraw-Hill, Inc. 351 s.

[Erfani 1995] Erfani, S. & Sahin, V. 1995. Structured Approach to Network Management: Is TMN the Answer? Journal of Network and Systems Management 3, 1, s. 3-8.

[Glitho 1995] Glitho, R. & Hayes, S. 1995. Telecommunications Management Network: Vision vs. Reality. IEEE Communications Magazine 33, 3, s. 47-52.

[Klever 1993] Klever, S. M. 1993. System Management Information Modeling, IEEE Communications Magazine 31, 5, s. 38-44.

[M.3010] Recommendation M.3010. 1992. Principles for a telecommunications management network. ITU-T. 64 s.

[Shrewsbury 1995] Shrewsbury, J. 1995. An Introduction to TMN. Journal of Network and Systems Management 3, 1, s. 13-38.

[Stallings 1993] Stallings, W. 1993. SNMP, SNMPv2, and CMIP: the practical guide to network management standards. USA, Addison-Wesley Publishing Company, Inc. 625 s.

[X.700] Recommendation X.700. 1992. Management framework for Open Systems Interconnection (OSI) for CCITT applications. ITU-T. 11 s.

[X.701] Recommendation X.701. 1992. Information Technology - Open Systems Interconnection - Systems management overview. ITU-T. 27 s.

[X.710] Recommendation X.710. 1991. Common management information service definition for CCITT applications. ITU-T. 39 s.

[X.711] Recommendation X.711. 1991. Common management information protocol specification for CCITT applications. ITU-T. 40 s.